Berliiniläinen ravintoympyrä

Ensimmäisenä iltana olimme suht´myöhään perillä Berliinissä, joten halusimme vaan äkkiä ruokaa ja nukkumaan. Päädyimme hotellin lähellä olevaan italialaiseen ravintolaan ja tilasin pizzan. Siis mitä, häh? Tilaan erittäin harvoin pizzaa ravintolassa (poikkeuksena Hämeenlinnan Popino, jonka pizzat ovat niin ainutlaatuisia ja hyviä etteivät oikeastaan edes pizzoja. Sielläkin käyn ehkä kerran viidessä vuodessa).
Anyways, pizzaa tuli sitten syötyä Berliinissä.
.
Currywursti sen sijaan kuului to do-listaani. Se oli seuraavan päivän lounas ja tosiaankin kuului suunnitelmaan, onhan se berliiniläinen erikoisuus.
Makkaran jujuna on currykastike ja päälle ripoteltu curryjauhe.
Ihan ok, ei herättänyt suuria tunteita puoleen eikä toiseen.
.
Kaiken kruununa vikana päivänä Döner-kebabia. Jälleen täytyy sanoa, että kebabia tulee todella harvoin syötyä (tässä taas poikkeuksena Pasilan aseman yläkerrassa sijaitseva turkkilaispaikka, jonka kebabit ovat hyviä). Tällaiseen ratkaisuun nyt päädyttiin kuitenkin.
 
Onhan se myös tavallaan saksalaista perinneruokaa!! 
Kebab on saapunut Saksaan vuosikymmeniä sitten turkkilaisten maahanmuuttajien mukana, joita on
Saksassa lähes 3 miljoonaa.
.
Mein Gott!! Jättisuurí kebab kasvisuutejuoman kera. Mutta myönnän, se  oli hyvää.
.
Jean pikkuinen club-sandwich.
 
Että tällainen kulinarismin riemuvoitto!
 
 Kröhöm, söimme myös bratwursti-hodarit lauantai-iltana...
 
Olen kyllä tietoinen oikeanlaisesta ruokaympyrästä, mutta maassa maan tavalla...
 
Ei vaan, Berliinissä on tietenkin lukemattomia ihania ravintoloita laidasta laitaan. Ensi kerralla sitten vähän erilaisempi ruokavalio!
 
Aamiainen noudatteli kuitenkin normaalia kaavaa.
 
 
 
 

Kommentit

  1. Hei, minne unohtui siansorkka (Eisbein) hapankaalin kera??? Palanpainikkeeksi tietty baijerilaista olutta.
    Currywursti on ihan ehdoton Saksanmatkojen yöpala, ainakin joulutoreilla.
    Ooooh,,eikö aamiaisella tarjottu Scharzwardin kinkkua?? Nyt kyllä reklamoisin... ;o)
    Saksalainen ruoka on kyllä meikäläiseen makuun aika raskasta, mutta maukasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siansorkka jäi kokeilemtta:), ehkä ens kerralla! Hapankaali on kyllä ihan jees, mutta ei nyt sisältynyt wurstiannokseen.
      Aamiaisella tarjoiltiin currywurstia, mutta sekin jäi aamutuimaan nauttimatta.
      Schwarzwaldin kinkkuakin oli tarjolla, mutta olen näköjään ottanut tavallista:)
      Käytiin muuten myös joulutorilla, mutta siitä tuonnempana...

      Poista
  2. Voi että kun tuli nälkä.Currywurstia, kunnon tömäkkää ruokaa. "Miesten mies" kun olen :-D

    http://youtu.be/jvr9-8m2V2Q

    VastaaPoista
  3. Heh-hee!!! Aika tömäkkä oli ruokavalio kaikenkaikkiaan!
    Kiitos kommentista Freeloader!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti