Lintu Sininen

Olin kerran jos toisenkin lukenut/kuullut kehuja tallinnalaisesta Sinilind Kohvikista.

Eräänä lauantaina aikatauluni oli tiukahko ennen laivalle menoa, mutta tuumasin, että Sinilind pitää käydä tsekkaamassa. Piti tarkastaa lokaatio puhelimesta, mutta kappas, luurista oli virta loppunut, aivoni antoivat kuitenkin käskyn suunnata Müürivahe-kadulle. Ihmeelliset aivosolut pitävät sisällään tietoja, joka välillä pulpsahtavat tietoisuuteen itsestään... välillä eivät.
.
Sinilindin tiski.
.
Kivoja yksityiskohtia.
.
Marie Sinilind-essussaan taitaa poseeraamisen lisäksi erinomaisen asiakaspalvelun.
Olen aina ihaillut ulkomaalaisten poseeraustaitoa, itselläni olisi sillä saralla harjoittelunvaraa.
 
Kun rynnistän johonkin yritykseen kamerani kanssa kuvailemaan, esittelen ensin itseni ja kysyn lupaa kuvailuun. Tällä kertaa sain todella innostuneen vastaanoton. Marie kysyi, josko hän alkaisi kivoja kuvausasetelmia järjestelemään.  Tässä anopinkieli kierreportailla tuikkujen kanssa.
.
Retro pitää pintansa Tallinnassa. Hyvähyvä!
.
Ihana ikkunasyvennys, josta voi tarkkailla Katarina Käikille (keskiaikainen tunneli)
.
Kukapa olisi vaikkapa vielä jokin aika sitten uskonut, että tällainen pöytäryhmä on tänäpäivänä todella hieno!
.
Kävipä niin, etten ollut laisinkaan nälkäinen, koska olin vastikään tavannut ystäviäni Rocca al Maressa mehevää leivosta ja kahvia nauttien. Mutta...en kehdannut olla ostamatta mitään suurenmoista palvelua saatuani. Ei muuta kun vuohenjuustosalaattia (oli kyllä hyvää) naamariin. Runsaan puolen tunnin päästä odotti valmiiksi varattu ruokailu laivalla, mutta kiitos ruokien jumalatar, tämä "alkuruoka" oli kooltaan pieni.

Virolainen musta leipä on paikallisten ylpeys, eikä suotta!
Huomatkaa myös hauska puualustaviritys kahvoineen.
.
Lasku tuotiin tällaisessa ufo-aluksessa.
Kuten kuitista näkyy, oli annos hyvin kohtuuhintainen, kuusi ja puoli euroa.
.
Iloinen espanjalainen seurue,  kaikki tykkäsivät olla kuvattavina ja muutenkin viihtyivät!

Kohvik Sinilind, Müürivahe 50, Tallinna
.


Kommentit

  1. ♥näyttää niin houkuttelevalta paikalta!

    VastaaPoista
  2. Todella kiva paikka. Rakastan noita baltian maiden tummia leipiä, jotka tulevat kuumana ja voilla siveltynä pöytään. Valkosipuliakin niissä usein on, nam. <3 Voikin muuten aina laitetaan todella kivalla tavalla. Todella hyvältä näyttää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viron tummasta leivästä tulossa oma postauksensa...😊

      Poista

Lähetä kommentti