Kortit kertoo kohtalomme...

Australian Surfers Paradisessa järjestetään kolmesti viikossa rantamarkkinat.
Mielelläni käyn aina matkoilla markkinoilla sellaisten osuessa kohdalle, joten Beachfront Markets tuli käytyä läpi useammankin kerran tämän loman aikana.
Markkinat pidetään keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin kello neljästä kahdeksaan illalla ja pystytetään nimensä mukaisesti rantakadulle.

Aloitimme aina herkkupisteestä, jossa sai maistella suussasulavia Australian herkkuja.

Tarjolla kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetonta tavaraa yli 120:ssa myyntikojussa.
 
 
Pöllömyssyt narulla (vinkki käsityöharrastajille).

Jotkut tuotteet, kuten nämä käsintehdyt mosaiikkitavarat olivat aivan ällistyttävän edullisia.
Käsityöläiset hinnoittelevat tuotteensa usein liian alas mielestäni, mutta ehkä syynä on se  tekemisen riemu eikä niinkään voiton tavoittelu.

Kivoja julisteita ja kortteja.

Hienoja päivänvarjoja.
Markkinat ovat oiva paikka ostaa tuliaisia kotiin.
.
 SITTEN...silmäni nauliutuivat tähän mainostauluun. Olen aina suhtautunut sekä pelokkaasti että skeptisesti ennustajiin, mutta positiivisen mainoksen takia uskaltauduin "käsittelyyn". Taulussa siis luvataan erittäin hyvä olo ennustuksen jälkeen.

Innoissani istahdin ennustajan asiakkaaksi.

Madame itse ja tarotkorttipakka.

Ihmeellistä, ennustaja tiesi minusta asioita kuten sen, että minulla on veli, jolla on kaksi tytärtä!

Luonnollisesti hän kertoi vain mukavista tulevista asioista. Jätän ne kuitenkin täällä jakamatta, mutta palaan asiaan mikäli melko yksityiskohtaisesti kerrotut ennustukset toteutuvat. Mila ja Emma saivat olla mukana kuuntelemassa tulevaisuuteni näkymiä. Nyt kun vielä suurinpiirtein muistan ennustajan puheet, kirjoitan ne ylös ja kysyn vielä seuralaisilta, josko muistavat jotain mikä on itseltäni päässyt unohtumaan.

Toden totta, ennustuksesta iloinen ja rentoutunut olo! Ainakin siis hyvä mieli toteutui lupauksen mukaisesti!

Beachfront Markets, The Foreshore, Surfers Paradise, Australia

Kommentit

  1. Pöllöjuttuja toi repun muodossa meidän Papuselle kummitäti tuliaisena Australiasta.Hän oli siellä n. kaksi vuotta. Tuo ennustaja on kans kyllä aika jees, kerroppa mitä siellä ennustettiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllöt taitaa olla aussien juttu!
      En mä voi kertoa ennustuksia näin maailmanlaajuisesti (hah, hah!), niistä voi lähteä teho. Kerron sitten, KUN toteutuvat, ei siis JOS :)

      Poista
  2. Markkinat on aina mielenkiintoisia paikkoja.

    VastaaPoista
  3. Markkinat ovat aina ihania, kotimaassa tai ulkomailla!

    Vai ennustuksia, jännää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin! Yleensä ostan jotain koruja, joita en koskaan käytä :) Tällä kertaa ostin puisen perhosen (!) , koska se puhutteli minua sillä hetkellä :) No tulipahan tuettua paikallisia käsityöyrittäjiä!

      Poista
  4. Jestas miten paljon kaikkea ihanaa tavaraa - tulee oikein sellainen "hypistelyfiilis" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinat on kyllä hauskoja ja aika usein niihin törmää matkoilla.

      Poista

Lähetä kommentti