Rakveren pellavat


Rentouttavan kylpyläillan jälkeen heräsimme iloisina ja virkistäytyneinä.
Päivä alkoi Viimsi Span aamiasella, jonka laadun rankkaan edustamaan  keskitasoa.
 
 Matka jatkui Rakvereen valkoisessa maisemassa.
 
Jea muisti edelliseltä Rakveren matkaltaan pellavakauppa Liliinan, jonne suuntasimme.

Kangaspuut myymälätiloissa.

Nämä matot on toteutettu liikkeen kangaspuilla asiakkaiden toimesta.
Asiakas on paukutellut puilla pätkän mattoa ja saanut nimensä kangassuikaleeseen maton reunaan. Hauska idea!
 
Tällä kertaa maton tekemiseen ei voinut osallistua. Hyvä, koska käsityötaitoni ovat äärimmäisen rajalliset ja olisin kuitenkin halunnut pari kerrosta kutaista, jos siihen olisi ollut mahdollisuus.

Kuka haluaisi New York-kangaskassin, kun Rakvere-kassejakin on olemassa?

Liikkeen kanssa samoissa tiloissa toimii pellavatehdas, johon pääsimme kurkistamaan.

Fabriikki on ollut toiminnassa 40-luvulta asti ja työllistää 40 työntekijää.


Kutomakoneet suoltavat laadukkaita pellavatuotteita.

Tehtaan somistuksia.

Tässä pellavaostoksemme.
Itse ostin pitkiä laudeliinoja lahjoiksi erittäin huokeaan kuuden euron hintaan!
 
Nämä pellavakypärät Sini osti paljussa käytettäviksi kuupanlämmittimiksi. Aika hienot!

Tässä putiikissa kannattaa ehdottomasti piipahtaa, jos Rakvereen matka käy.
 Hintalaatusuhde on erinomainen!

Liliina, Voidu tn 1, Rakvere




Kommentit

  1. No hitsiläinen, kaipa se tuonne on suunnattava ;-D

    VastaaPoista
  2. Vähän sinun kommenttiasi odottelinkin, kun tiedän pellavafaniksi :) Tallinnasta matkaa satakunta kilometriä.

    VastaaPoista
  3. Räsymattoihin heikkona, nuo ovat todella kauniit räsymatot ja ihana tuo kukkakassi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkäilen räsymatoista, niissä on van se jokin :)

      Poista

Lähetä kommentti