Kävelyllä Naritassa


 Narita on viehättävä japanilaiskaupunki Tokion liepeillä ja on tunnettu lähinnä kansainvälisestä lentokentästään.
 
Päätimme Sarin kanssa viettää lyhyen perilläoloaikamme pelkästään Naritassa ja jättää Tokion kokonaan toiseen kertaan. Päätös oli loistava, pikkukaupunki hurmasi meidät molemmat ja tuntui suorastaan epätodelliselta.

 Japanilaisia varvassandaaleja.
 
Vähän teki mieleni ostaa tällaiset puupohjaiset jalkineet (vasemmalla), mutta järjen ääni sanoi, etten niillä mitään tekisi.
Olisihan ne kuitenkin voinut ostaa...


Sikäläinen hautausmaa.
 
Paikalliset miehet siemailevat olutta kadunvarressa.

Japanilaiset lyhdyt tehdään ikivanhan mallin mukaan.
 
Tämä herra kaupittelee jos jonkinlaisia linimenttejä rohdospuodissaan.
 
Kaupassa on muun muuassa formaldehydissä lilluvia käärmeitä.

Myös täytettyjä eläimiä on tarjolla.
Hyvin mielenkiintoinen liike!
 
Kaupunki koostuu pienistä, kompakteista taloista ja kukkia on lähes joka mökin edustalla.

Japanin pystykorva, otaksun.

Liikennepoliisi työssään.
 
En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut Japanista (lukuunottamatta haavetta kukkivasta kirsikkapuistosta), mutta tämä matka sai minut kiinnostumaan maasta ja sen kulttuurista.
 
Ateneumissa on juuri meneillään Japanomania-näyttely, jonka aion käydä katsastamassa!
 
 

Kommentit

  1. Mielenkiintoista ja Japanista olen minäkin joskus ajatellut käyväni, mutta ei ole vielä ollut tilaisuutta:) Jännä tuo kauppa missä myydään rohtoja ja linimenttejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Japani teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen, kannattaa käydä!

      Poista
  2. Japani kuulostaa ja näyttää mielenkiintoiselta! Eipä ole siellä tullut käytyäkään.
    Nuo käärmeet, uh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ollut minullakaan suunnitelmissa, mutta tilaisuuksiin pitää tarttua :)

      Poista
  3. Japani on myös minulta jäänyt väliin, mutta se on varmasti hyvin mielenkiintoinen maa. Tosin rohdospuoti olisi suosista jäänyt väliin.

    VastaaPoista
  4. Vaikka porukkaa näyttää olevan liikkeellä runsain mitoin, niin meininki näyttää silti kovin leppoisalta.
    Rohdoskaupan olisin joutunut kiertämään kaukaa, koska inhoan/pelkään käärmeitä. Olkoot ne sit vaikka pullossa :)

    Mukavalta näyttää tuokin, että olutta voi siemailla siinä, missä sattuu istumaan, eikä poliisi puutu peliin niinkuin täällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisa oli meininki tosiaan! Tokio jäi siis kokematta, todennäköisesti aivan erilainen meininki siellä. Matka oli kaikenkaikkiaan täyskymppi!

      Poista
  5. Onpa kivoja katukuvia, niissä näkyy paikallinen elämä. Mitä tuolta ei saa, ei sitä varmasti tarvitse. Hmmm...paitsi että kuka tarvitsee käärmeitä formaldehydissä o_O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mulla on mennyt ihan ohitse koko japanin reissusi! Nyt kipeänä maaten mukavaa luettavaa :)

      Poista
    2. Kyllä sellaisiakin friikkejä löytyy :) En minä :) :)

      Poista
    3. Sanna! Onneksi täällä blogstaniassa ehtii mukaan jälkikäteenkin, pari-kolme postausta vielä tulossa :)

      Poista

Lähetä kommentti