Rumpujen pauketta japanilaisittain

Toisinaan käy niin, että kun matkustaa johonkin paikkaan, joutuu vahingossa keskelle mielenkiintoista tapahtumaa.
Näin meille kävi Naritassa, jossa vietettiin yhtä Japanin suurimmista rumpufestivaaleista oleskelumme aikana,  kyseessä Narita Drum Festival 2016.

Tutkimme ohjelmaa, hmmm, siis katselemme kirjoitusmerkkejä.
 
Tulkinta-avuksi luoksemme pyrähti parvi innokkaita koululaisia, jotka parhaansa mukaan kertoivat tapahtumasta.
 Ihania, kauniisti hymyileviä ja ystävällisiä koululaisia.
 Opettaja oli mukana auttamassa faktojen ja englannin kielen kanssa.

   Lähes kilometrin pituisella
Omote Sando Streetillä oli useita rumpalitiimejä.
Yhtyeet oli sijoitettu sopivan etäälle toisistaan kakofonian välttämiseksi.
 
Oikealla kuvassa on taiko-rumpu, jollaisia kaupunki oli täynnä. Juhla tunnetaan myös Taiko-festivaalina.
Rummut ovat kuuluneet satoja vuosia japanilaiseen kulttuuriin ja niiden koko vaihtelee pikkuisista geisha-rummuista valtavan isoihin tynnyreihin. 

 Pikkutytöt kimonoissaan.

 Markkinameininkiä tietysti tapahtumassa.

 Naritasan Shinshoji Temple toimi festarin päänäyttämönä.

Sää oli hippasen pilvinen, mutta huhtikuun puolessavälissä lämpöasteita oli parisenkymmentä.

 Jäimme seuraaman tämän joukkion esitystä.
 
Nuoret liikehtivät vähän kuten itämaisissa taistelulajeissa ja soittivat näkymättömillä kapuloilla olemattomia rumpuja.
Ilmeet olivat vakavat ja esiintyjät ääntelehtivät tähän tapaan:" tsk, tsk, tsk ,tsuh ,tsuh, tkt, tkt, tkt!"

 Esitys oli tavattoman vangitseva, katsomista ei voinut lopettaa, kun oli aloittanut.
 
 Molemmat, Sari ja minä, olimme niin vaikuttuneita, että kyyneleet kihosivat silmiin hienoa esitystä seuratessa.
 Aivan mahtavaa!

 Ryhmäposeeraus :)
 
Jaha, jatketaanpa matkaa ja mennään syömään.
 
Siitä ensi kerralla.

 

Kommentit

  1. Japani on varmasti niiiiin kiehtova paikka! Sen kulttuuri ja ihmiset ovat aina kiinnostaneet.

    VastaaPoista
  2. Aina on matkoilla käynyt niin, että parhaat jutut ovat löytyneet ennalta suunnittelematta. Rumpufestari olisi varmasti kokemus sinänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Esim toissasyksynä varasin Berliinin matkan tietämättä muurinsortumisen 25-vuotisjuhlasta varaushetkellä :)Huikea kokemus!

      Poista
  3. varmasti upea kokemus! katselin joskus vuosia sitten telkkarista jonkun ohjelman, jossa oli varsinaisia rumpumestareita esiintymässä -isoja, muhkeita rumpuja ja toooodella mielettömiä esityksiä! menee vieläkin kanalihalle ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mielenkiintoista! Täytyykin tsekata Youtubesta, esitykset olivat tosiaan vaikuttavia!

      Poista

Lähetä kommentti