28.6.2016

Vielä Vihulasta

Juhannukset sun muut asiat ovat hiukan pitkittäneet blogitaukoa, mutta palataan vielä hetkeksi Vihulan kartanon maisemiin.
 
Kuten aiemmin kerroin, poljimme pyöränrenkaat soikeina Päivin kanssa ehtiäksemme illalliselle ja ehdittiin!!
Illallisen aluksi keittiömestari Lauri esitteli itsensä ja illallisen.

Tällä dinnerillä ei pönotetty.

Ruoka nautittiin buffetista, tässä maittava alkuruokani.

Isäntä ja emännät JoelSusan ja Minna sekä minigolf-kilpailun ylivoimainen voittaja Katja pokaaleineen.

Ehtoisa emäntä Minna.
Huom.hienot kengät!

Päärakennus iltavalaistuksessa. Aika komea pytinki!

Kukka pölähti tähän väliin :)

Aamiainen Vihulassa on erinomainen.
 
 Tuoreet raaka-aineet ja hyvä esillepano.
Te, jotka olette seuranneet pidempään edesottamuksiani matkailun ihmeellisessä maailmassa, tiedätte että aamiainen on minulle errrrrittäin tärkeä.

Pitkäänhaudutetulle puurolle erityismaininta, höysteeksi vielä hunajaa ja pähkinöitä!

Parvekkeella on vain kaksi pöytää, joista toisen saimme valloitettua!
 Mikäpä siinä oli aamukahvia hörppiessä.
 Kuvassa Päivi.

Melko idyllistä, sanoo Iloinen Kulkuri :)
 
Vihula Manor Country Club & Spa, Vihula, lääne-Virumaa, Viro

 

10.6.2016

Vihulan upea ranta

Vihulan kartanossa tuli vierailtua huippumukavan ryhmän jäsenenä.
 
Saavuimme perille perjantain iltapäivänä ja meillä oli reilut pari tuntia aikaa tutustua paikkaan ennen illallista.
 
Kartanosta on mahdollista vuokrata polkupyöriä ja olen matkakaverilleni Päiville suunnattoman kiitollinen hänen ehdotuksestaan pyöräillä neljän kilometrin päähän katsomaan ylistettyä Vihulan rantaa.
 
Saimme kahvilanpitäjärouvalta ohjeet: Ajatte metsätietä, ensimmäisestä risteyksestä oikealle, seuraavasta vasemmalle ja sitten taas oikealle.
 Vai oliko se ensin vasuriin, sitten oikeaan ja taas vasuriin.
Kannattaa tarkastaa paikan päällä, jos satut tuonne menemään.
 
Välillä oli pakko pysähtyä kuvaamaan luontoa kuten yllä olevaa voikukkapeltoa.

Ah, syreenejä!

Yksinäinen voikukka hahtuva-asussaan.

Meitsin vauhtihirmu.
 
Päivi kuvailee.
Hyvä kuvakulma vaatii välillä polvistumisen, toisinaan jopa makaamisen maassa.

Metsässäkin oli kauniita kuvauskohteita.
 Muutamaan kertaan epäilimme, että nyt on valittu väärä tienhaara, mutta...
 
...päädyimme kuin päädyimmekin rantaan!

Oi-oi-oi-oi! Upeita näkymiä...

...ja pehmeää hiekkaa!

Katson autiota hiekkarantaa!

Tossut pois ja varpaat hiekan hyväilyyn.

Päivi beachillä. Ja joo-o, Virossa ollaan!
 
Vihulan hiekat...

...vain sua odottaa!!
 
Näkinkenkä.

Nämä kivet rannassa!! Miten upeita!
 
Jos tai kun vierailen paikassa uudestaan, pakkaan mukaan rantatamineet ja eväät.

Päivä oli todella lämmin, iltatuuli laulaa lempeämmin!

Minä  vasemmalla vähän karhumaisessa olemuksessani, Päivi on muuttunut hetkeksi kirahviksi :)

Katsokaa tuota hiekkaa!!!
Epätodellista!
 
Silta yksinkertaisessa kauneudessaan.
 
Pakko oli kuitenkin lähteä kartanon notkuvan herkkupöydän ääreen.
 Tosin hiukan vastentahtoisesti (!!!), koska olimme niin lumoutuneita paikasta.

Ystävät hyvät!
 Jos matkanne suuntautuu Vihulaan kevät-kesä-syys-aikaan, niin ehdottomasti suosittelen ottamaan fillarin alle ja suuntaamaan rannalle!
 
Paluumatkalla huomasimme, että  camping-alueella oli elämää.
 
Uteliailla luonteilla kun molemmat olemme siunattuja, päätimme käydä haastattelemassa retkeilijöitä.

Hampurilainen pariskunta oli lähtenyt Itämeren kierrokselle polkupyörin.

Philipin ja Lucian buffet-pöytä.

Notskin kohennusta.
 
Parin seuraava etappi oli Helsinki ja sen jälkeen Pietari.
 Matkan kokonaiskesto kolme kuukautta ja yöpymiset luonnollisesti teltassa.
 
En tiedä pystyisinkö itse moiseen, mutta jos joku tarpeeksi yllyttäisi ja olisi aikaa niin todennäköisesti lähtisin.
Yllytyshullu kun olen!

Höpöttelimme ja haastattelimme leppoisaa pariskuntaa, kun Päivi yhtäkkiä äkkäsi:
"Hei, illallinen alkaa 20 minuutin päästä."
 
Ei muuta kun sykkelit alle ja vimmaista polkemista kartanolle.
 Pikkukivet sinkoilivat metsätiellä ja itikat tunkivat silmiin, kun poukkoilimme kuoppaisella  tiellä  kartanolle.
 
Pakollinen stoppi kuvausta varten, rehevistä rehevin kukkiva puu keskellä metsää!

Ja juu! Ehdimme illalliselle vain hiukkasen myöhästyen
 
 Vaatteet vaihdettiin, mutta meikkaaminen jäi. Mitä väliä, luontokokemus oli sen arvoinen!

 

8.6.2016

Minigolf-turnaus Vihulan kartanon mailla


 Kevättalvella käväisin ystävineni Vihulan kartanossa ja ilokseni pääsin paikan myös keväällä kokemaan!
 
 Tsekatkaa talvikuvat tästä.
Oikeasti katsokaa ja huomatkaa luonnon upea muutos!

Vihulan kartano sijaitsee noin sadan kilometrin päässä Tallinnasta Narvan suuntaan eli itään.

Tähän ikään on tullut maailmalla pyörittyä enemmän kuin lääkäri määrää, mutta Vihula on ehkä rauhallisin ja kaunein miljöö missä olen koskaan käynyt.
 


 Kartano on suosittu häidenviettopaikka ja sielunisilmin näenkin tällä sillalla pariskunnan poseeraamassa.

 Kaikki ahkerat vironkävijät tietävätkin, että veski on mylly, ei suinkaan vesiklosetti.
 
 
Majoituin tähän ihanaan huoneeseen.
 Huom! Kyseessä ihan tavallinen standard-huone! Upea tiiliseinä!
 
Huoneen ikkunasyvennykseen voisi käpertyä yöpaidassa kirjoittelemaan matkapäiväkirjaan muutaman sanasen.
 Hei,ihanaa!!
 
 Mutta! Matkamme varsinainen tarkoitus oli tiukka ja urheilullinen minigolf-matsi!

 Minigolf-radan aloitusalueet ovat pienoismalleja kuuluisista baltialaisista rakennuksista.

 Iloinen Minna...
 
 ...ja iloinen kulkuri!

 Tässä Pärnun Mudaravila.
Varmasti monelle tuttu, tunnetaan nykyään nimellä Hedon Spa.

 Joel kuljetti liikkuvaa baaria kentällä...

 ..tähän tapaan.
 
 Daamit pelin tuoksinassa!

 Joukkuetoverini Petri miettii ja zoomailee seuraavaa iskuaan.
 Eikä suotta, teki pari hole-in-onea!

 Hiukset vaan hulmahtaa, kun Susan puttailee!

 Mimmit fundeeraa, miten hitossa tää kärry toimii!!!
 Hyvin toimi, Pekkakin pysyi tarakalla.

Kristian ja Susan, kuin kaksi marjaa, paitsi että mustikka ja mansikka:)

 Sietämättömän kaunista!
 
Kuka haluaa tänne??
 
Vihulan kartano, Vihula Vald, 45402 Lääne-Viru maakond