Ostoksilla Stalkerin kujalla


Tallinnan Rotermannin alueella on uudehko liikekeskittymä, Stalkerin kuja!


Rotermannin kvartaali on alue, joka ei ole tähän asti erityisemmin vetänyt minua puoleensa. Suurimpina vetonauloina suomalaisille ovat toimineet meiltä puuttuvat nuorisolle suunnatut vaateliikkeet: Stradivarius, Bershka ja Pull & Bear. 
Koska ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, virolaisnuoret puolestaan matkustavat meren yli käydäkseen Gina Tricot-liikkeessä.

Mutta nyt Rotermanni on muuttunut mieleisekseni! 
Stalkerin kuja on viehättävä kadunpätkä, jonka varrella on ravintoloita ja myymälöitä.
Olen käynyt tutkimassa muutaman putiikin parilla eri matkalla, 
joten esittelen nyt käymisen arvoisia paikkoja tunnelmallisen kujan varrelta.


Juustukuningad on mahtava puoti, 
jossa juuston ystävältä saattaa karata mopo käsistä ostosten kanssa.
Itse olen hiukan rauhoittunut juustointoiluni suhteen, mutta siitä huolimatta olin vaikuttunut. Juustonystävät tajuavat kyllä.... Mikä valikoima, mitkä hinnat!!! 
Menin lievästi sekaisin.


Palvelu oli äärimmäisen hyvää! 
Ystävällinen myyjätär maistatti minulla niin montaa juustoa,
että kaupassa asiointi vastasi hyvinkin kunnollista välipalaa,  heh. 
En tietenkään haluaisi syödä välipalaani juustomyyjän höylästä käsin,
 mutta puodissa oli toinen toistaan kiinnostavampia juustokiekkoja, joita oli pakko testailla!

Täältä on kätevä käydä nappaamassa mukaansa juustoja vaikkapa kotiin lähtiessa. 
Itse ajattelin ensin, etten osta mitään, koska olin menossa hotelliin yöksi ja hyvin todennäköisesti unohtaisin maitotaloustuotteet hotellin minibaariin. 
Mutta eihän kovia juustoja tarvitse kylmässä säilyttää!
Näin ollen käsilaukussani kulki koko matkan ajan muutama kimpale  loistavan hinta-laatusuhteen omaavia  juustoja, jotka sitten myöhemmin kotona tyytyväisenä pistelin poskeeni.




Sininen pestojuusto on paitsi hyvää, myös mukava väriläiskä juustotarjottimella.


Maistiaisia oli tarjolla myös läheisessä Saaremaa Butcheryssa.
Liikkeestä voi ostaa lihaa monessa muodossa kuten kunnon lihakaupasta pitääkin.




'

Tao-keskuksessa voi käydä joogaamassa tai meditoimassa. 
Tänne täytyy tehdä tututumiskäynti jossain vaiheessa!


Myprint on liike, jossa voi teettää omista kuvistaan kalentereita, kortteja ja julisteita.



Mukaani lähti vino pino tyylikkäitä ja edullisia kortteja.


Mikäli oikein hyvä tuuri käy Stalkerin kujalla spatseeratessa,
 saattaa päästä katsomaan pop up-taidegallerian teoksia. 

Tämä näyttely on jo mennyt,
mutta toivottavasti jatkossakin saadaan ihailla taidetta kvartaalin kivisissä kammioissa.




Erehdyin luulemaan kuvassa näkyviä esineitä harkituksi taideasetelmaksi, 
mutta kyseessä olivatkin taiteilijan henkilökohtaiset tavarat, joita hän säilytti gallerian lattialla :)




Hyvä liikekeskittymä, vaikka korttelin ravintolat ovat vielä osaltani testaamatta.
 Täällä tulee taatusti käytyä usein!


Kommentit

  1. Upeita kuvia. Aurinkoisia Helmikuun päiviä:)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat❤ Näytti/kuulosti tosi kivalta..niin paljon kaikkea ihanaa nähtävää:) Leppoisaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  3. Tallinnassa on aina uutta nähtävää! 🙂Sinulle myös mukavaa viikkoa! 🙂

    VastaaPoista
  4. Tallinna on ihana kaupunki ja täällä on ehdottomasti päästävä käymään seuraavalla reissulla! Kiitos vinkistä ja kivasta blogista, kirjauduin lukijaksesi!
    Mukavaa viikkoa sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos postauksesta oli hyötyä, ilahdun aina jos lukija inspiroituu käymään suosittelemassani paikassa :) Kiitos kirjautumisesta ja mukavaa viikkoa :)

      Poista
  5. Olipas kiva postaus. Huiman väristä tuo pestojuusto, en ole koskaan moista nähnyt :) Mukavaa viikonloppua Sinulle ja kiitos tästä aamuisesta virtuaali-matkasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kerralla voisin tuota juustoa ostaa palasen! Kiitos kun käväisit ja kivaa viikonloppua sinnekin :)

      Poista
  6. Tallinna on nykyään niin kiehtova kaupunki (jos on ollut ennenkin), mutta nykyään sinne tulee jatkuvasti uutta. Uusia kaupunginosia, uusia ravintoloita, kivoja kauppoja... Ja kaikki on niin kauniisti rakennettu vanhaa kunnioittaen mutta kuitenkin uudella twistillä.
    Kiitos kivasta postauksesta!

    VastaaPoista
  7. Nyt on kyllä pakko myöntää, etten ole IKINÄ nähnyt sinistä juustoa! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti