Kantakuppilat Tallinnassa

Minulle tuottaa suurta iloa tutustua ravintoloihin Tallinnassa. 
Tutkin yleensä kuppilan nurkasta nurkkaan kamerani kanssa ja
 mitä kekseliäämpi sisustus,  sitä iloisemmaksi muutun.

Ruokalistan läpikäyminen paikan päällä on myös osa ravintolanautintoa, 
hyvin harvoin  päätän etukäteen annoksiani verkkosivujen listoja tutkimalla.
 Ruoka esittää tietenkin pääosaa ravintolanäytelmässä,
 mutta myös palvelulla on suuri merkitys kokemuksessani.


Vaikka suunnittelen käyväni joka matkalla itselleni uudessa ravintolassa,
 huomaan melko usein päätyväni jo aiemmin hyväksi havaitsemiini ruokapaikkoihin.
Etenkin jos on matkaseuraa mukana,
saatan innosta hihkuen  johdattaa seuralaiseni mielenkiintoisiin ravintoloihin.


Esittelyssä paikat, joihin päädyn tuon tuostakin!

Aasialainen fuusioravintola Tai Boh.

Aidon oloista thai-ruokaa! 
Kookos maistuu kookokselta eikä vedellä laimennetulta
ja mausteet ovat kohdillaan.
Nam, nam ja nam!!!!


 
 Sisustus on omaa luokkaansa. 
Yksi tila on syntisen syvänpunainen ja seinällä tapahtumia tarkkailee Batman (????), 
toisen tilan vaaleansiniseen kattoon on maalattu kerubeja amorin nuolineen.
Hyvin erikoista...eli ihanaa!!!

Tai Bohin kreisiys on kuitenkin vain häivähdys samassa rakennuksessa sijaitsevan Manna La Rosan sekopäisestä sisustustuksesta.
Yksi suosikeistani sekin.

Pierre Chocolaterie on paikka, jota en voi olla rakastamatta.

 Romuromanttinen kahvila tarjoilee herkullisia leivonnaisia ja suussasulavaa suklaata.
 Yksi ihanimmista paikoistaTallinnassa. 

Lauantaipäivänä paikka oli ääriään myöten täynnä, joten sisäkuvat jäivät ottamatta.
 Kahvilan pihalle on kuitenkin ripoteltu tyynyä, shaalia ja kukkaa,
jotka edustavat cafeterian tyyliä.
 Kuvassa ystäväni Sari.


Chocolaterien boheemiin tyyliin sopii,
 että joulukuusi palloineen koristaa pihaa vielä reippaasti pari kuukautta joulun jälkeen.
 Mikäpä ettei?



Jos tähän asti mainitsemani suosikkipaikat edustavat runsasta, värikästä kirpputorityyliä,
niin seuraavat kaksi puolestaan puhuttelevat yksinkertaisuudellaan.



Frankissa on maittavat ruoat ja rento meininki.



Tunnelma on suorastaan kaurismäkeläinen.
Sisustus on hyvin eleetöntä tekonahkaisine sohvineen.

Rosoista. Sanan varsinaisessa merkityksessä.

F-Hoonetta ei voi sivuuttaa vakipaikkoja lueteltaessa.
 Paikan vuosikausia kestänyt yleinen hehkutus jatkuu jatkumistaan, mutta ei suotta!
 Urbaani tunnelma ja edulliset hinnat vetävät puoleensa.

+++

Näiden lisäksi retro Must Puudel on paikka, joka täyttää vaatimukseni ja josta löydän itseni kohtalaisen usein.

Olde Hansassa käyn aina sisareni kanssa matkustaessa, 
koska hän on luonut itselleen perinteen, joka vaatii juomaan  savituopillisen 
  hunajaolutta ja nauttimaan ravintolan hämyisestä ja keskiaikaisesta tunnelmasta kynttilänvalossa.

Lisäksi intialainen Elevant tuli tutuksi nuoremman veljentyttäreni ollessa pienempi.
 Hän halusi aina ja ehdottomasti syömään Elevantin kanacurryn,
 siinä ei ollut nokan koputtamista meikäläisellä.



Mahtavia paikkoja kaikki!


Tai Boh, Mere puiestee 1, Tallinna
Pierre Chocolaterie, Vene 6, Tallinna
Frank, Sauna 2, Tallinna
F-Hoone, Telliskivi 60,Tallinna
Olde Hansa, Vana turg 1, Tallinna
Elevant, Vene 5,Tallinna






Kommentit

  1. Käyppä joskus saltrestorant vase 14 et pety ja Riis tina kadulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Kävin nettisivuilla ja merkkasin tämän listaani. Pidän nimittäin listaa paikoista, joissa aion käydä Tallinnassa :)

      Poista
  2. Olipas siinä kivanoloisia paikkoja! Kiitos paikka esittelyistä♥ Tietää missä kannatta käydä jos Tallinnaan tulee joskus mentyä:) Mukavaa alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  3. Mukavan oloisia paikkoja. Sellaisen ihmisen kanssa on kiva reissata, joka jo tuntee paikkoja ja on innokas niitä esittelemään :) Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos esittelystä.
    Käynti paikkoja on runsaasti Tallinnassa.

    Monet esittelyn paikat on käymättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellänikin pitkä lista Tallinnan ravintoloita, joissa pitäisi käydä! Pikkuhiljaa...:)

      Poista
  5. Pierre Chocolaterie on kiva kahvila. Ihana tunnelma ja hyvät tuotteet. Toinen vähintään yhtä kiva on Tassikooig. Siellä on käyty kerran

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Huippukiva tunnelma sekä sisällä että ulkona. Tassikooig on itselleni tuntematon, merkataan listaan... :)

      Poista

Lähetä kommentti