7.2.2016

Thaimaan tapoja

Lomapäiviini sijoittui kuninkaan syntymäpäivä, joka on suuri juhlapäivä Thaimaassa.
 Samaan aikaan syntymäpäivän kanssa vietetään isänpäivää, onhan monarkki koko kansakunnan isä.
Kuningasta esittäviä kuvia ja alttarityylisiä rakennelmia on runsaasti katujen varsilla.
 Hallitsija tunnetaan hyväsydämisenä vähävaraisten auttajana ja ahkerana toiminnan miehenä.
Monarkin kuvalla varustettuja seteleitä tulee kunnioittaaa, eikä niitä saa rypistää.

 Henkien taloja näkee monien rakennusten pihoilla Thaimaassa, niin yksityiskotien kuin yritystenkin.
Mökkeröiset rakennetaan pylvään nokkaan.
Rakennelmaan kuuluu olennaisena osana taso, johon tuodaan hedelmiä, ruokaa, juomia, kukkia ja pikkuesineitä. Tällä toimenpiteellä pidetään pahat henget poissa päärakennuksesta.
 
  Patong Beachin Jungleceylon-kauppakeskuksessa veikeä Ronald McDonald toivottaa asiakkaat tervetulleiksi perinteisellä wai-tervehdyksellä.

Wai -tervehdyksiä on erilaisia:
-Tuntemattomia tervehdittäessä ovat kädet leuan alapuolella kuten Ronaldilla kuvassa.
-Mikäli tavataan ystävä tai perheenjäsen, kädet ovat nenän tasolla.
-Otsan korkeudella kädet ovat silloin, kun tervehditään korkea-arvoisia henkilöitä eli kuningasta tai munkkeja.

Itse tyydyn nyökkäämään ja hymyilemään, mitä tapaa yleensä suositellaankin matkailijoille väärin tehtyjen tervehdysten välttämiseksi. Thaimaalaiset eivät ole tottuneet halaamiseen poskisuudelmista puhumattakaan, joten hillitty tervehdys on viisain.

Maassa maan tavalla ja paikallisten tapoja on hyvä kunnioittaa.
 Paikallisten päähän ei saa koskea, tästä esimerkkinä pikkulasten päälaen taputtaminen, tuskin kukaan haluaa aikuisen päätä mennäkään koskettelemaan.  Pää on siis pyhä kohta ihmisen kehossa.
Vähiten kunnioitettava kohta ihmisen vartalossa on alin mahdollinen eli jalkapohjat, niillä ei sovi osoitella ketään. Jos esimerkiksi nostaa jalkansa baarissa istuessaan viereiselle tuolille koipia lepuuttaakseen, pidetään sitä epäkunnioittavana ympärillä olevia kohtaan.
 
Thai-ruokaa syödessä käytetään lusikkaa ja haarukkaa.
 Lusikka on varsinainen aterin ja haarukka toimii apuvälineenä, jota ei viedä suuhun.

Useimmiten riisi tuodaan pöytään eri astiassa kuin muu ruoka.
Kuvassa yksi suosikkiannoksistani, green curry.
Jos ruokailijoita on useampi, tapana on tilata erilaisia ruokia ja jakaa ne ruokailijoiden kesken.
 
LOMAMATKAT yhteistyö

 

7 kommenttia:

  1. Niinpä, maassa maan tavalla on hyvä ohje kaikille matkailijoille.

    VastaaPoista
  2. Upeita kuvia. Kerran olen käynyt Thaimaassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva! Suosittelen toistakin visiittiä!

      Poista
  3. Kiva seurata näitä sinun postauksia, Thaimaa kutsuisi vielä keväällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu-Johanna! Ihana kuulla (tai siis nähdä tämä kommentti)! Toivottelen upeas matkaa!

      Poista
  4. Nam mitä herkkuja! Mielenkiintoisia tapoja esim.tuo jalalla osoittaminen eli siinä on jotain röyhkeää. Täytyy pitää tuo mielessä, jos joskus Thaimaahan matkataan.

    Mukavaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista