26.4.2016

Rumpujen pauketta japanilaisittain

Toisinaan käy niin, että kun matkustaa johonkin paikkaan, joutuu vahingossa keskelle mielenkiintoista tapahtumaa.
Näin meille kävi Naritassa, jossa vietettiin yhtä Japanin suurimmista rumpufestivaaleista oleskelumme aikana,  kyseessä Narita Drum Festival 2016.

Tutkimme ohjelmaa, hmmm, siis katselemme kirjoitusmerkkejä.
 
Tulkinta-avuksi luoksemme pyrähti parvi innokkaita koululaisia, jotka parhaansa mukaan kertoivat tapahtumasta.
 Ihania, kauniisti hymyileviä ja ystävällisiä koululaisia.
 Opettaja oli mukana auttamassa faktojen ja englannin kielen kanssa.

   Lähes kilometrin pituisella
Omote Sando Streetillä oli useita rumpalitiimejä.
Yhtyeet oli sijoitettu sopivan etäälle toisistaan kakofonian välttämiseksi.
 
Oikealla kuvassa on taiko-rumpu, jollaisia kaupunki oli täynnä. Juhla tunnetaan myös Taiko-festivaalina.
Rummut ovat kuuluneet satoja vuosia japanilaiseen kulttuuriin ja niiden koko vaihtelee pikkuisista geisha-rummuista valtavan isoihin tynnyreihin. 

 Pikkutytöt kimonoissaan.

 Markkinameininkiä tietysti tapahtumassa.

 Naritasan Shinshoji Temple toimi festarin päänäyttämönä.

Sää oli hippasen pilvinen, mutta huhtikuun puolessavälissä lämpöasteita oli parisenkymmentä.

 Jäimme seuraaman tämän joukkion esitystä.
 
Nuoret liikehtivät vähän kuten itämaisissa taistelulajeissa ja soittivat näkymättömillä kapuloilla olemattomia rumpuja.
Ilmeet olivat vakavat ja esiintyjät ääntelehtivät tähän tapaan:" tsk, tsk, tsk ,tsuh ,tsuh, tkt, tkt, tkt!"

 Esitys oli tavattoman vangitseva, katsomista ei voinut lopettaa, kun oli aloittanut.
 
 Molemmat, Sari ja minä, olimme niin vaikuttuneita, että kyyneleet kihosivat silmiin hienoa esitystä seuratessa.
 Aivan mahtavaa!

 Ryhmäposeeraus :)
 
Jaha, jatketaanpa matkaa ja mennään syömään.
 
Siitä ensi kerralla.

 

24.4.2016

Kävelyllä Naritassa


 Narita on viehättävä japanilaiskaupunki Tokion liepeillä ja on tunnettu lähinnä kansainvälisestä lentokentästään.
 
Päätimme Sarin kanssa viettää lyhyen perilläoloaikamme pelkästään Naritassa ja jättää Tokion kokonaan toiseen kertaan. Päätös oli loistava, pikkukaupunki hurmasi meidät molemmat ja tuntui suorastaan epätodelliselta.

 Japanilaisia varvassandaaleja.
 
Vähän teki mieleni ostaa tällaiset puupohjaiset jalkineet (vasemmalla), mutta järjen ääni sanoi, etten niillä mitään tekisi.
Olisihan ne kuitenkin voinut ostaa...


Sikäläinen hautausmaa.
 
Paikalliset miehet siemailevat olutta kadunvarressa.

Japanilaiset lyhdyt tehdään ikivanhan mallin mukaan.
 
Tämä herra kaupittelee jos jonkinlaisia linimenttejä rohdospuodissaan.
 
Kaupassa on muun muuassa formaldehydissä lilluvia käärmeitä.

Myös täytettyjä eläimiä on tarjolla.
Hyvin mielenkiintoinen liike!
 
Kaupunki koostuu pienistä, kompakteista taloista ja kukkia on lähes joka mökin edustalla.

Japanin pystykorva, otaksun.

Liikennepoliisi työssään.
 
En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut Japanista (lukuunottamatta haavetta kukkivasta kirsikkapuistosta), mutta tämä matka sai minut kiinnostumaan maasta ja sen kulttuurista.
 
Ateneumissa on juuri meneillään Japanomania-näyttely, jonka aion käydä katsastamassa!
 
 

17.4.2016

Alla kirsikkapuun

Suunnilleen  20 vuotta sitten näin jossain aikakauslehdessä valokuvan japanilaisesta kirsikkapuistosta.
Menin suorastaan tolaltani puiston kauneudesta. Repäisin sivun irti ja tuijottelin sitä silloin tällöin kauneudenkaipuussani ja ajattelin, että tämä täytyy joskus nähdä livenä.

Vuodet vierivät ja lehtileike päätyi ties minne...paperinkeräykseen oletettavasti enkä aktiivisesti ajatellut Japanin matkaa.

Kunnes.. Sari kysäisi toista viikkoa sitten josko lähtisin talvilomallani hänen seurakseen Japanissa piipahtamaan.
Muutama tuumaustauko...ja kyllä!!!! Tajusin, että saatan nähdä jo unohtuneen unelmani ja vieläpä mitä parhaimmassa seurassa jo lapsuudesta rakkaan ystävän kanssa. Ei muuta kun matka varaukseen!

 Ensi kosketus lähietäisyydeltä kukkivaan kirsikkapuuhun jo majapaikkamme Hilton Naritan pihalla.
Lentokoneesta käsin tosin jo näin upeita vaaleanpunaisia puuesiintymiä!
 
Jännitin ihan vietävästi ennen matkaa, että ehdinkö nähdä puut kukassaan, kukkimisaika kun on niin perin lyhykäinen. Näinhän kuitenkin!

Bussilla hotellilta Naritan kylään matkatessamme Sari hihkaisi: "Hei, sun hiuksissa on kirsikankukanterälehti!"
Vanhan japanilaisen uskomuksen mukaan kirsikanterälehtien putoaminen yllesi tuo kosolti onnea! Ihanaa!

Kauniita ne ovat maassakin...
 

...ja illan pimetessä.

 

 

12.4.2016

Matkalla Japaniin


Huhtikuisen talvilomani aikana sain ex tempore-idean lähteä ystäväni Sarin seuraksi pikavisiitille Japaniin!

Matka sujui mukavasti mennentullen Finnairin business-luokassa.
 
Aika kului kuin siivillä...heh...
 
Marimekon tohvelit kuuluvat varustukseen.

Ruokatarjoilut olivat hienot!

Pääaterian aluksi tarjoillaan aina "amouse bouche" eli ranskasta käännettynä "suun huvitus".
Tässä menomatkan fenkoli-omena-hernesalaatti ja siianmätiä.

En esittele jokaista ruokalajia erikseen, joten lataan sekalaisesti kuvia meno- ja paluulennolta.
 
 Paluun alkuruoka: Tomaatti-paprikakeittoa ja seesami-grissinejä.

Ateriat tarjoillaan valkoisen liinan päältä ja astiat edustavat kotimaista designia.

Pääruokana grillattua kanaa yuzy-soijakastikkeen kera. Namskis!
 
Aasian lennolla kun oltiin, niin vaihtoehtoina oli aasialainen ja "länkkäri"-vaihtoehto.
Söin molempia vaihtelevasti.

Tässä jälkkärinä kupponen kahvia minileivosten kanssa.

Olin tyytyväinen kaikkiin nauttimiini ruokiin, jotkut jopa suussasulavia, ei olisi uskonut lentokoneaterioiksi!
 
Business-luokassa koko ajan saatavilla juomia ja naposteltavaa sekä lukemista sanomalehdistä aikakauslehtiin.

Asetuin taloksi ja jatkoin Viikingit TV-sarjan katsomista siitä mihin joulukuisella Thaimaan matkallani jäin.
 
Marimekon unikkopussukassa tuikitarpeellisia matkustusvälineitä, mm. hammasharja- ja tahna, Clarinsin voiteita pikkutuubeissa, korvatulpat ja unimaski.
 
Sivupöydällä on paneeli, josta voi säädellä istuimen asentoa aina mukavaksi vuoteeksi asti. Vetelinkin siinä makoisat unoset ja eräänkin kerran kaukolentoja ahtaissa oloissa tehneenä osasin todella arvostaa tätä mukavuutta!

Aamupala japanilaisittain, mm. misokeittoa ja lootusjuurta.

Tokion Naritan kentälle saapuessa sain kunnian päästä seuraamaan laskeutumista ohjaamoon.
Meikäläisen kaltaiset tavismatkustajat saattavat päästä ohjaamoon, mutta se on harvinaista. Suurkiitokset siis tästä etuoikeudesta! (Kuvan julkaisuun pyydetty lupa ja saatu.)

Laskeuduttaessa ohjaamossa pitää olla kapteenin lisäksi kaksi perämiestä.
 
Mukavat herrasmiehet kertoilivat minulle mielenkiintoisia asioíta maisemista ja laskeutumiskäytännöstä.
 
 Näin huikean Fuji-vuorenkin, mitä en olisi matkustamosta tajunnut/nähnyt!

Keskustelu perämiehen kanssa:
 
PM:" Naritan kentällä on yksityisillä ihmisillä tontteja, joita ei Japanin lakien mukaan voi ostaa heiltä pois, elleivät he halua myydä"
 
IK: "Ahaa, siis tyhjiä tontteja, joihin ei saa esimerkiksi ulottaa kiitoratoja, ymmärrän."
 
PM: "Ei, vaan tonteilla on korkeasti aidattuja asuinkäytössä olevia taloja".
 
IK: "Okeeeei !!!!!"

Kuten aikasiemminkin todettu, matkailu avartaa!

Jatketaan tarinointia lähipäivinä Japanin maisemissa :)
 

7.4.2016

Nopea kartanokierros Virossa

 Vihulan valkea tuulimylly sopii talviseen maisemaan.

Palasimme Tallinnaan eri reittiä kuin saapuessamme ja katsastimme upeat kartanot ulkoapäin matkan varrella.
 
 Sagadin kartano ensimmäisenä vuorossa.

 Hieno marjapuuronvärinen kartano on rakennettu 1700-luvulla. Tyylisuuntana rokokoo.
 
Talvisena sunnuntaipäivänä olisi ollut mahdollista tutustua sisätiloihinkin, mutta aikataulun takia jätimme väliin kartanon salongit.

 Kotoisamman oloinen Palmsen kartano puolestaan edustaa barokkityyliä.
 
Kartanot on kunnostettu huolella, osin jopa vapaaehtoisvoimin, kunnioitettavaa!

 Kaikki kolme kartanoa, VihulaSagadi ja Palmse sijoittuvat vain 15 kilometrin säteelle toisistaan.
 
 Kesällä seudulla oleskellessa polkupyörällä viiletellen voisi kätevästi katsastaa nämä kartanot ja nauttia samalla upeasta luonnosta!

 Palmsen kasvihuone.

 Kolgan kummitusmainen kartano sykähdytti itseäni eniten.
 
Virossa oli aikanaan yli 600 kartanoa, joista monet ovat kokeneet vastaavan alennustilan, surullista, joistakin on vain rauniot ja savupiippu jäljellä.
 
Neuvostoaikana kartanot vietiin omistajiltaan ja niitä käytettiin mm. kolhooseina, kouluina ja orpokoteina.
 
1990-luvulla kartanoita luovutettiin takaisin omistajasuvuilleen, kuten Kolga Stenbockin suvulle. Suuri osa kartanoista kuuluu nykyään sijaintipaikkansa kunnalle.


 Ränsistyneet kartanot ja huvilat ovat jostain kumman syystä mielestäni hyvin mielenkiintoisia.
Mielikuvitus lähtee laukkaamaan, kun miettii mitä kaikkea aikojen saatossa kartanoissa on mahtanut tapahtua.
 
Tästä ovesta on kartanonherra varmasti astellut aikoinaan tyytyväisenä upeaan kartanoonsa.

 Varoitus! Raunioille ei saa kiipeillä!

 Viimeisenä kohteenamme Jägalan vesiputous.

 Putous on 8 metriä korkea ja 50 meträ leveä, mahtava paikka!

 Tässä kohtaa matkaa olimme jo 30 kilometrin päässä Tallinnasta eli paikalle voi piipahtaa vaikka taksilla suhtedulliseen hintaan Tallinnassa vieraillessa ja pakata piknik-eväät mukaan kesäaikaan.

Heippa-hei talvi ja tervetuloa kevät!

Ensi postauksessa vierailenkin tyystin erilaisissa maisemissa!