Mallorcan makuja

 
 
Nyt käydään käsiksi tyypillisiin mallorcalaisiin herkkuihin.
.
Leipää, aiolia ja oliiveja tarjoillaan usein aterian yhteydessä. Aioli on niiiiin hyvää, sen olemassaoloa ei vaan ikinä muista Suomessa. Kyseessä siis kylmä valkosipulikastike, majoneesiksi voisi kai lähinnä kutsua.
.
Pa amb oli eli vähän niin kuin bruschetta.  Suoraan käännettynä tarkoittaa leipää oliiviöljyn kanssa. Vaalean leivän päälle sivellään oliiviöjlyä, jossa pieniksi pilkottuja tomaatteja maustettuna suolalla ja usein myös valkosipulilla. Päälle laitetaan yleisimmin juustoa tai jamon-kinkkua tai molempia. Jamon Iberico on nimenomaan espanjalainen ilmakuivattu kinkku ja nimen oikeinkäyttöä valvotaan valtion toimesta.
Lisukkeena tässä oli niin kirpeitä hillosipuleita, että vieläkin menee silmät sikkuralle, kun annosta muistelen.
.
Tässä tapas-annoksessa ei ole esillepano ihan kohdallaan. Gordon Ramsay heittäisi satsin samantien laskiämpäriin ulkonäön perusteella. Mutta, mutta...ulkonäkö voi pettää ja pettikin tämän annoksen kohdalla.
Tässä tyypillisiä tapaksia: lihapullia tomaattikastikkeessa, sieniä, manchego-juustoa, friteerattuja mustekalarenkaita sekä patatas bravas. Lisukkeena oliivit ja aioli leivän kera.
Manchego-juusto on espanjalainen lampaanjuusto, jota on saatavana eri vahvuisina makuina kypsennysajasta riippuen. Suurta herkkua juustonystävälle!
Patatas bravas on niinikään tyypillinen espanjalainen ruokalaji, joka tarjoillaan mausteisen tomaattikastikkeen kanssa.
.
Cafe con leche, pakkomielteeni.
Tätä tulee litkittyä Espanjassa pannullinen päivässä.
.
Itseoikeutesti paella, joka tietenkin kuuluu Espanjan joka kolkkaan. Sahramin keltaiseksi värjäämää riisiä äyriäisten, kanan tai kasvisten kera. Paella tarjoillaan aina kaksikorvaisesta rautapannusta.
.
Ensaimadat ovat mallorcalaisia spiraalimaisia, tomusokerilla kuorrutettuja pullia. Niiden valmistukseen käytetään laardia. Taitaa kotona kokeilu jäädä sikseen...en usko, että lähikaupastani saa sianihraa tai tiedä häntä...leivon kuitenkin mieluummin korvapuusteja.
Tilasin kahvilasta ensaimadan ja cafe con lechen. Pöytään tuotiin kaksi pullaa (?), näytinköhän makeannälkäiseltä? Joka tapauksessa maittavaa oli ja maksoi huikeat 2,75 euroa.
Ensaimadoilta ei voi välttyä Mallorcan matkalla, niitä on joka kahvilassa tarjolla ja paikalliset kulkevat pullaboxiensa kanssa, joista isoimmat ovat pizzalaatikoiden kokoisia.
.
Kahviloita ja ravintoloita Palmassa riittää joka makuun.
 Viikon matkallani olisin halunnut testata muutkin Mallorcan herkut, esimerkiksi sobrassada-makkaran, mutta ensi kerralla sitten...
 

Kommentit