Sinisessä Salongissa

Sunnuntaiaamuna saavuin sateiseen ja synkähköön Tallinnaan. Alkuperäinen tarkoitukseni oli mennä kuvaamaan syksyistä väriloistoa Kadriorgin puistoon, mutta vaihdoin kuitenkin ajoissa suunnitelmaa ja varasin ajan kampaajalle. Se osoittautuikin hyväksi ideaksi, koska sää oli kosteanpuoleinen.
.
Onneksi Sinine Salong Spa otti minut lämpimästi vastaan, kun sateen pieksämänä saavuin paikalle.
.
Vastaanoton iloinen Berit sai oloni tuntumaan heti mukavalta.
.
Olen käynyt Sinisessä Salongissa  jo vuosia. Aikaisemmin tosin yrityksen toisessa liikkeessä, joka sijaitsee kivenheiton päässä uudehkosta Spasta. Olen käynyt useimmiten kampaajalla tai jalkahoidossa, välillä olen ottanut muitakin hoitoja, ainakin hieronnan ja manikyyrin.
.
Salongin kynsilakkamerkki on OPI, joka on yksi suosikeistani. Kiillon ja pysyvyyden lisäksi mieltäni ilahdutttavat myös lakkojen nimet, vai mitä sanotte näistä?
 
Nein, nein, nein, OK Fine!
Elephantastic pink
Curry up don't be late
 
Kultakutrinen Hanneloore saksi hiukseni ammattitaidolla kädenkäänteessä.
.
Salongissa on relax lounge, jossa voi nauttia kylpytakki yllä teetä ja maustettua vettä rauhoittavan itämaisen musiikin soidessa taustalla....

...napostellen pientä purtavaa.
 
Orkidea kuuluu asiaan.
.
Amme vartalohoidoille.
.
Viehättävä ja erittäin ystävällinen Siiri muotoili kulmani uuteen uskoon.
Kaiken lisäksi pienellä varoitusajalla, olin tilannut vain hiustenleikkauksen ja kysyin mahdollisuutta kulmien käsittelyyn ja sehän järjestyi tiukasta aikataulusta huolimatta.
.
Hiustenleikkaus ja kulmien muotoilu (ilman värjäystä) kustansi 27 euroa.
 
Erinomainen kauneushoitola sekä puitteiltaan että palvelultaan!
 
Sinine Salong Spa, Narva Maantee 1, Tallinna (entinen Postitalo, samassa rakennuksessa H&M)

Kommentit

  1. Hyvä vinkki, kauniilta näyttää. Itsekin kävin viime reissussa kampaajalla Tallinnassa, 15 euroa, ei paha.
    Kulmakarvojen nyppiminen sattuu....... :-)

    VastaaPoista
  2. Jep, suosittelen!
    Käyn melko usein Viron puolella kampaajalla ja olen ollut 99, 5 prosenttisen tyytyväinen:):)

    VastaaPoista
  3. ♥Kuulostaa ja näyttää houkuttelevalta paikalta!

    VastaaPoista
  4. Kyllä vaan:) Tuonne pitää mennä ajan kanssa itseänsä hemmottelemaan!
    Kiitos kommentista:)

    VastaaPoista
  5. Pedikyyriä ainakin voin suositella täysin rinnoin! Ei kun siis - ööööö - harittavin varpain!

    VastaaPoista
  6. Heh-heh! Sinisen Salongin pedikyyri on aina huolella tehty!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti