Berliinin muurin murtumisen 25-vuotisjuhla

Olen muutaman vuoden höpötellyt lähipiireilleni, että pitäisi mennä käymään Berliinissä, mutta en ole laittanut tikkua ristiin asian edistämiseksi. Nooo, joskus asiat järjestyvät ilman minuakin (itseasiassa todella usein, varsinkin kun on matkailusta kyse).
.
Kesäkuussa ollessani lomalla, työkaverini lähetti viestin:"Moi, varattiin Berliinin matkat. Myös sulle." Asia oli sitämyöten selvä!
.
Minua on siunattu mukavilla kollegoilla, Sinillä ja Jealla, joiden kanssa viikko sitten perjantaina suunnistin kohti Saksanmaata.
Kuvassa kyseiset daamit kävelyllä Tiergartenin puistossa.

Matka varattiin MatkaVekan pakettina sisältäen kaksi yötä Hotel Berlin Berlinissä, lentokenttäkuljetukset ja transfer-oppaan palvelut.
.
Matkan ajankohta oli erinomainen, koska Berliinin muurin hajoaminen sijoittui juuri tälle viikonlopulle 25 vuotta sitten.
.
Lauantaiaamuna kampesimme itsemme aikaisin sängyistä ylös ja kävelimme Brandenburg Torille, jossa juhlavalmistelut olivat käynnissä.
.
Kuorossa laulajia pienistä isompiin. Kenraaliharjoitus meneillään ja lauloivatkin upeasti!
.
Liikenteessä oli posetiivaria ja kaiken maailman muuta komeljanttaria.
.
8000 ilmapalloa oli aseteltu muurin sijainnin mukaisesti riviin 15 kilometrin matkalle.
.
Illantullen niihin sytytettiin valot ja pallot päästettiin taivaalle sunnuntai-iltana 9.11. eli varsinaisena
muurinsortumispäivänä.
.
Joka puolella kaupunkia oli  screenejä, joilta saattoi seurata dokumentteja muurin historiasta.
.
Päiväsaikaan kaupungilla oli mukavan väljää, mutta illan tullen ihmisiä oli kuin merenmutaa. Metroissa ja metroasemilla melkoinen tungos ja eteneminen edistyi etananvauhdilla.
.
Kaupunkia muurin molemmin puolin.
.
Madness...
.
Iltajuhlat Brandenburgin portilla. Keine Panik...
.
Kaikenkaikkiaan mieleenpainuva matka lähihistoriaan.

Toisen maailmansodan jälkeen Saksa jaettiin kahteen osaan, Länsi-Saksa kuului Britannian, Ranskan ja Yhdysvaltojen vyöhykkeeseen ja Itä-Saksa jäi Neuvostoliiton alueelle. Tällöin myös Berliini jaettiin kahtia Muuri pystytettiin betoniharkoista vuonna 1961.
Alkuperäisenä tarkoituksena oli estää koulutettuja itäsaksalaisia siirtymästä vauraan lännen puolelle.
Muuri purettiin 1989.







Kommentit

  1. Mielenkiintoista! Mies ja tyttö ovat käyneet muuria katsomassa, minunkin pitäisi joskus mennä.

    VastaaPoista
  2. Kitos kommentista Rouva Kivitikka! Berliini on monipuolinen matkakohde, suosittelen!

    VastaaPoista
  3. Berliiniin pitäiskyllä päästä!! Etten sitä matkaopasta n. 10 vuotta sitten olisi turhaan ostanut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Berliiniin vaan! Mondon Berliini-opas on muuten todella hyvä, niin kuin muutkin Mondon oppaat.

      Poista

Lähetä kommentti