Soolomatkailua

Olen tainnut aiemminkin mainita, että yksin matkustaminen on mielestäni ihanaa!
 
Kertakaikkiaan rakastan tilannetta, jossa olen yksin vieraassa ympäristössä.
Kaikkein parasta siinä on ihmisten tapaaminen...lienen sosiaalinen erakko?
 
Yksinään voi tehdä mitä huvittaa!
 Voi herätä aamulla silloin kun se parhaalta tuntuu, kukonlaulun aikaan tai puolenpäivän haminoilla. Päiväsuunnitelma on vain ja ainoastaan omissa käsissä ja jokainen päivä on arvoitus.

Joulukuiselta Thaimaan matkaltani julkaisen tässä (luvalla) kohtaamieni henkilöiden kuvia ja liitän pari sanaa sinkkumatkailusta kuviin.

Venäläisillä on tapana pysyä omissa ympyröissään enkä ole koskaan (!!!) keskustellut itänaapureiden kanssa matkoillani. Kas, poikkeus muodostaa säännön!
 
 Tom yum-soppaa lusikoidessani kaksi daamia tulivat kysymään, josko voisivat liittyä seuraani. Kanjeshna!
 
Äiti-Natashalla oli synttärit, joita juhlistettiin Thaimaan matkalla, mukana tytär Svetlana.
Mukavasti vierähti parituntinen naisten kanssa jutustellessa.
 
 Pääsääntöisesti matkailevat venäläiset ovat suurkaupunkilaisia Pietarista tai Moskovasta, nämä leidit kuitenkin aivan itäisestä maanosasta, läheltä Aasiaa.

 Natashan synttäridrinkki.

Oman ensimmäisen "sinkkumatkani" tein parikymppisenä Madeiralle ja siitä jäi ikuinen polte päästä yksin matkan päälle.
 
 Madeiraa pidetään ehkä vähän mummokohteena, mutta täyttä potaskaa (ainakin siihen maailmanaikaan), tutustuin ikäisiini ruotsalasinuoriin, joiden seurassa viikko kului mukavasti.
 
 Kalifornialainen Jaime oli ensimmäisellä Thaimaan matkallaan.
 
Ilmaston puolesta Thaimaa kuulemma tuntui samalta kuin hänen edellinen asuinpaikkansa Arizona:
Vain kaksi vuodenaikaa, kuuma ja erittäin kuuma.

Jos matkakaveria on hankala saada, mutta reissuun lähtö polttelee, suosittelen ehdottomasti perinteisiä charter-matkoja.
 Useimmilla matkanjärjestäjillä on oppaat kohteissa, joten matkassa on turvallisuuden tuntu.

Aivan mahtava tuttavuus oli eteläafrikkalainen Lindsay (oikealla), joka oli matkassa miehensä sekä kahden aikuisen tyttärensä ja näiden ystävien kanssa. Ihana, iloinen, äänekäs ja tyylikäs family!

Lindsay viheltelee lintusen kanssa.
 
 Kokemusta hänellä on, sillä kotona Afrikan etelläkärjessä hänellä on farmi, jossa papukaijoja ja muita lintuja. Lisäksi hevosia, koiria, kissoja ja apinoita!

Yksin matkustellessa on ihana tavata uusia ihmisiä, mutta mikään ei velvoita tapaamaan heitä uudelleen. Ateria, kahvit tai drinksut ja suunta eteenpäin!

Mussari Dubaista oli myös hauskaa seuraa.
 Itselläni Dubai on vielä valloittamaton kohde, mutta Mussari kertoi Phuketin ja kotipaikkansa eroavaisuuksista.
 Mielenkiintoinen keskustelu!

Nuorempana budjetin pienuuden takia päädyin matkoillani usein naispaikkaan eli ostin matkan, jossa sitouduin majoittumaan tuikituntemattoman naisimmeisen kanssa samaan huoneeseen.
 Sekin oli jotenkin suunnattoman hauskaa! Toisinaan sain olla yksin koko loman, koska vastaparia ei ollut, se oli luxusta! Useimmiten kuitenkin huoneessa majoittui toinenkin henkilö ja monet olivat melkoisia persoonallisuuksia! Pari ystävääkin jäi noilta vuosilta.
 
Tietenkin tykkään matkustaa myös ystävien/perheenjäsenten kanssa, totta kai!
Seuraavaksi tulen kertomaan Viron roadtripistä kahden hyvän kollegani kanssa,
Matka oli ihanan rentouttava mielettömine kreisinauruhepulikohtauksineen :)

Thaimaassa tapasin myös:
-Malesialaisen Joannan, joka oli matkassa äitinsä ja poikansa kanssa.
-Egyptiläisen Hamidin, joka oli matonmyyntibusinessmatkalla veljensä kanssa.
-Brittiläisen Ianin, jolla oli loppumaton puheripuli.
-Menomatkalla lentokoneessa tapasin suomalaisen Jarkon, jonka kanssa syötiin paritkin curryt paikan päällä.

Ihan uskomattoman paljon voi sisältyä yhteen viikkoon!

Ainoa negatiivinen puoli yksinmatkailussa:
Kukaan ei levitä aurinkovoidetta selkään!
 

Jos siis arastelet lähteä yksin matkaan, niin pelko pois!
 
Koe, näe, maista, haista ja kuule unelmiesi kohteet!

 
 
LOMAMATKAT yhteistyö


 

Kommentit

  1. En ole koskaan ollut yksin (ulkomaan)matkalla, mutta voisi olla ihan avartava kokemus.

    VastaaPoista
  2. Enpä ole koskaan reissannut yksin!
    Joku "juan" varmasti myös laittaa selkääsi aurinkorasvaa, huoli pois ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :) Nykyään kyllä aurinkosuojaan itseäni lähinnä kaupungilla hortoilua varten, varsinainen auringonotto jäänyt vähemmälle viime vuosina.

      Poista
  3. Useimmiten yksin matkalla.... kaikki edelläoleva pitää paikkansa. Selän yläosaan on vaikea itse laittaa aurinkovoidetta. Onneksi en ole himoauringonottaja - mieluummin kiertelen kaupungilla ja on hyvä kun ei ole liian kuuma (Thaimaa ei siksi ole ykköskohteeni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän selänrasvausprobleemaan ehdotettiinkin mielenkiintoisia ratkaisuja Lomamatkojen facebook-sivuilla blogini kommenteissa :) Paistinlasta siis pakattavien tavaroiden listalle! https://www.facebook.com/lomamatkat/?fref=ts

      Poista

Lähetä kommentti