Uusi hotellivinkki Tallinnan matkalle - Centennial


Viikonloppuna vierailin Tallinnassa uudessa hotelli Centennialissa.

 Hotelli kunnioittaa Viron 100-vuotisjuhlaa  nimellään,
sillä centennial-sana tarkoittaa nimenomaan sataa vuotta.

Zen de luxe-huone on ihana.
 Jopa niin ihana, että vietimme lähes koko yhden yön matkamme huoneessamme höpötellen
 joutavia ja pohtien syntyjä syviä.
Matkakaverini Anita ja minä jaoimme reilun 40 neliön tilan keskenämme,
mutta huoneeseen voi majoittua maksimissaan jopa viisi henkilöä.

 Zen de luxe käsittää oleskeluhuoneen, makuuhuoneen, kylpyhuoneen  ja
kaiken kukkuraksi vielä isohkon parvekkeen!

Visioin heti mielessäni kaveriporukan istumaan parvekkeelle lämpimänä kesäiltana,
 visio sisälsi iloa, naurua ja kepeää tunnelmaa.
 Mutta koska on helmikuu,  tyydyimme
 pudistelemaan lumia lahkeistamme parvekkeella käynnin jälkeen.


Sisustus on ajan hengen mukainen.

Hotelli on avattu virallisesti marraskuussa, joten kaikki on uutta ja putipuhdasta.



Kylppäristä pidin todella paljon.

 Yleensä uuteen hotellihuoneeseen saavuttua tulee tarkastettua ensin
 huone ja sen jälkeen kurkattua kylppäriin,
 jonka jälkeen tuomio/ylistys kajahtaa ilmoille.

Kurkistettuani kylpyhuoneeseen, näin pelkästään valkoista
 marmorikuvioista laattaa,  aah, hieno!!
Tykkään, tykkään!

 Peseytymistila, jossa on sekä suihkukaappi että poreamme,
on erotettu parilla  portaalla  muusta kylpyhuoneesta.
Vaikutelma on ylellinen.



Iltasella siirryimme alakerran ravintolaan.
 Menu oli mukavan lyhyt, vain muutama eri vaihtoehto.  
Lyhyt lista on yleensä lupaus laadukkaasta ja tuoreesta ruuasta, niin tälläkin kertaa.




Alkuruokana valkosipulikeittoa.

 Nykyajan kokeilta vaaditaan paitsi taitoa valmistaa maukasta ruokaa,
myös taiteellista silmää.
Maku oli mainio. Erilainen, mutta hyvä.

Mureaa possunposkea pääruuaksi.

Jälkkäriksi talkkunalajitelma eli kama quartet (kama = talkkuna).

Talkkunaa syötiin toisinaan lapsuudessani, eikös sitä syöty piimän kanssa??
 Muistikuvieni mukaan se ei ollut mikään lapsen ykkösherkku aikoinaan,
 mutta Centennialin kokki oli loihtinut upean näkö- ja makuaisteja hellivän jälkiruuan.

Annokset olivat, ainakin meidän  suht’ pieniruokaisten mielestä, valtavat. 
 Toisaalta isompiin ruoka-annoksiin tottuneet kiittävät.

 Aamiainen oli kaikinpuolin tyydyttävä.

 Pidin varsinkin siitä, että tarjolla oli yhtä sun toista perusaamiaispöydästä
 normaalisti puuttuvaa kuten surimia. 

Hotelli on uusittu sisäpuolelta, mutta itse talo
 on ollut pystyssä jo muutaman vuosikymmenen. 

Rakennus on toiminut ennen tilastokeskuksena. 
Eivätpä tainneet virkamiehet aikanaan aavistaa,
 että työpaikalla tulee yöpymään matkailijoita eri maailmankolkista,
havaintojeni mukaan ainakin Euroopasta ja Aasiasta.

Kiinnitin heti ensimmäisenä huomiota ulkoportaisiin.
 Hmmm…mitenkäs liikuntarajoitteiset?
 Ei hätää, hotellin takapuolella on toinen sisäänkäynti,
 josta on hissi suoraan vastaanottoon.

Hotellin sijainti on pikkuisen vilkkaimman alueen ulkopuolella, mutta
kävellen matka vanhaan kaupunkiin taittuu jalan  noin 10 minuutissa.

Rauhallinen lokaatio miellytti molempia matkaajia.

Iloinen Kulkuri onnittelee 100-vuotiasta Viroa!


Majoituksen ja illallisen tarjosi The Centennial Hotel Tallinn, Endla 15.


Kommentit

  1. Kiitos esittelystä, näytti kyllä tosi kivalta paikalta! Niin kaunista ja siistiä. Ruoka näytti myös herkulliselta! Tämä paikka pitääkin laittaa muistiin:) Mukavaa talvipäivää ja alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  2. Upealta näyttää. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  3. Olipa ihana nojatuoli matka Tallinnaan.
    Herkullista! Sanotaan että ruoassakin kauneus on puoliruokaa. Esille laittoon kannattaa satsata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Ruoka oli huippuhyvää!! Arvostan myös kauniita annoksia.

      Poista
  4. Kiitos kivasta esittelystä. Hotelli vaikuttaa upealta ja kuitenkin viihtyisältä. Otan hotellin nimen kalenteriini, sillä jossain vaiheessa sitä taas tulee Tallinnassa käytyä. Ja nuo ruuat ja niitten ulkoasu, herkullisia! Tallinnassa ruokakulttuuri on arvossaan. Minä kauttasi myös onnittelen 100-vuotista Viroa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotelli on kyllä käymisen arvoinen! Taas matkalla Tallinnaan... 🙂

      Poista

Lähetä kommentti