Talkkunaa ja antiikkia!

Se, että kirjoittelen postauksia samoista paikoista useamman kerran,

 syö hiukan vinkkiblogini ideaa. 

Tarkoituksenihan on ollut esitellä itselleni uusia paikkoja.

Toisaalta toistuvat käyntini ovat merkki siitä,

 että paikka saattaisi olla muidenkin mielestä  käymisen arvoinen!

Tatuoitu pöytä.

Käydessäni Tallinnassa ystävieni kanssa, sanomaton sopimus on, että toimin  oppaana.

  Milloin yhdelle, milloin useammalle kamraatille.

Tietenkin haluan esitellä matkakumppaneilleni paikkoja,

 jotka ovat omasta mielestäni kivoja ja jotka ovat syystä tai toisesta tehneet vaikutuksen,

 senpä takia kohteena oli jälleen ravintola Manna La Roosa.

 Tavaroiden, tyylien, värien ja kuvioiden pöyristyttävä sekamelska on 

 outoudessaan kiehtova kokemus.

 Jokin magneetti minua aina vetää tuohon hullunkuriseen taloon. 

Ravintolan runsaasta sisustuksesta löytää aina uusia yksityiskohtia. 

Havaintojeni mukaan esineitä myös poistetaan ja tuodaan uusia tilalle tai niiden paikkoja vaihdellaan. Kiintymys tähän romuravintolaan saattaa johtua siitä, että pidän yllätyksistä, ennakoitavuus on tylsää. Saattaa johtua myös siitä, että tavaroilla on taatusti tarinansa,

 niitä ei ole sylkäisty liukuhihnalta  tuhansien samanlaisten esineiden virrasta. 

On syy mikä tahansa, pidän ravintolasta ja olen esitellyt sen jo monta

 kertaa niin paikan päällä matkakavereille kuin täällä blogissakin lukijoille.

Talkkunajuomaa torilla.

 Talkkuna eli kama on perivirolainen herkku. 

Usein voi huomata paikallisten ravintoloiden  ruokalistoista,

 että etenkin jälkiruoissa talkkuna on kovaa kamaa (talkkuna = kama viroksi).

 Mikäpä ettei, edullinen ja maukas ainesosa.

 Omat talkkunakokemukseni keskittyvät lapsuuteen.

 Muistan vieläkin talkkunapussin keittiön kaapissa,

 isäni toisinaan sekoitteli sitä piimään ja nautti välipalana.

 En oikeastaan muistanut miltä talkkuna maistuu, 

joten Raatihuoneentorin kesäpäivästä nauttiessamme valitsin

 Liisu Juures-ravintolan listalta talkkunajuoman. 

No joo, ei se pahaakaan ollut, vaatii ehkä hieman totuttelua eli useampaa nautintakertaa. 

Tiedä vaikka tämä perinteinen jauhovalmiste nousisi vielä suureen suosioon, 

korkea kuitupitoisuus ja hyvät rasvat nostavat sen suorastaan superfoodiksi.

Antiikkiliikkeet Tallinnassa ovat myös paikkoja, joista löydän itseni säännöllisesti.

 Nämä ihmeellisiä esineitä pursuavat aarreaitat eivät ehkä

 kuitenkaan puhuttele nykyajan konmarittajia ja pelkistäjiä.

 Itse sijoitun johonkin puoleenväliin, jos janan toisessa päässä 

 on minimalismi ja toisessa päässä runsaus.

 Vanhan ravaran liikkeet ovat kuitenkin kiinnostavia käyntikohteita, 

vaikka ei mitään ostaisikaan (kauppiailla saattaa olla eriävä mielipide).

 Viimeksi silmäni nauliutuivat pikkuiseen patsaaseen, joka oli...no...omituinen,

se esitti pieniä ihmisiä nuotion äärellä (???) .

 Kaikkea ei onneksi tarvitse ostaa, mikä miellyttää silmää.

50-luvun eleganssia käsityölehdissä.

Vanaema juures valikoitui tälläkertaa ruokapaikaksemme. 

Yksi Tallinnan loisto-ominaisuuksista on ravintolamaailman monipuolisuus,

kaikenlaista on tarjolla: trendikästä, hienostunutta, etnistä, paikallista, keskiaikaista...

Tunnelma isoäidin luona oli varsin mummolamainen kalustusta myöten,

 Paikan emäntä toi oman kotoisan säväyksen visiittiimme, 

iloinen ja hymyilevä rouva palmikkoineen sopi paikan henkeen paremmin kuin hyvin.

Monelle mimenomaan mummolasta tuttu seinäkello heilureineen kumahteli puolen tunnin välein ja tunnelma oli kaikinpuolin viihtyisä ja kotoisa.

Ruoka itsessään oli mainiota perusruokaa ilman turhia krumeluureja.

Ostimme vielä kotiinviemisiksi ravintolassa leivotut tummat vuokaleivät...mielettömän hyvää! 

 Manna La Roosa, Vana-Viru 15, Tallinna

Liisu Juures,  Raekoja plats 13, Tallinna

Vanaema Juures, Rataskaevu 10, Tallinna