Zogan - Japanilainen kasvohieronta


Tallinnassa kulkiessa ei voi olla huomaamatta Ilusalong-kylttejä lähes joka nurkalla, 
sen verran runsaasti on kauneushoitoloita kaupunkiin siunaantunut.

Itse käytän mielelläni Tallinnan kauneuspalveluita ja
 monessa hoitolassa olen käynytkin erilaisissa huoltotoimenpiteissä.
Enimmäkseen käyn kuitenkin hoitamassa pakollisia perusasioita 
kuten hiusten ja kulmien siistimistä.

Zogan onkin ihan muuta kuin tavanomaista kauneudenhoitoa, 
puhuisin jopa mieluummin elämyksestä kuin hoitokäsittelystä.

Sain pyynnön saapua hoitoiltaan ja mielihyvin otin kutsun vastaan.
Cadrin Lokotar toivotti minut tervetulleeksi HC Studion zogan-iltaan, 
jonka muut vieraat olivat paikallisa leidejä. 

Hoitotoimenpiteiden selostus tapahtui viroksi,  minulle suomeksi tulkaten.
Normaalissa asiakastilanteessa palvellaan tarvittaessa suomen kielellä,
 jonka Cadrin taitaa erittäin hyvin.

Zogan-asiantuntija, Cadrin, on varsinainen energiapakkaus. 
Tämä on asia, johon olen törmännyt usein viime aikoina.
 Ihmiset, jotka ovat tosissaan innostuneita siitä mitä tekevät, säteilevät
 hyvää energiaa päästessään puuhailemaan rakastamiensa asioiden kanssa. 
Cadrin  oli erittäin innostunut asiastaan ja pulppuili positiivisuutta.
 Kädet huitoivat ilmaa, hymy valaisi kasvot ja into kuulsi jokaisesta sanasta, 
jonka hän suustaan päästi. 

Hoidon alkajaisiksi puimme yllemme jukatanit.

 Japanissa käydessäni hotellihuoneessa on ollut jukatan samassa tarkoituksessa 
kuin normaalisti hotellihuoneissa on länsimainen froteekylpytakki. 
Puuvillainen  jukatan on kutenkin niin ryhdikäs ja hyvin istuva, että haluaisin sellaisen kotikäyttöön. En yleensä halua vaivata ihmisiä tuomaan minulle matkoilta mitään asioita, 
mutta taidan kuitenkin pyytää palvelusta lentoemäntäystävältäni jukatanin tuomisen muodossa.

No niin, yukatanit oli puettu ylle ja jalat sujautettu sandaaleihin.

 Mitään aavistamatta istahdin pöydän päähän huomatakseni hetken kuluttua,
 että Cadrin oli valinnut minut zoganin esittelemisen mallikappaleeksi. 
Rituaali alkoi kasvojen puhdistamisella.

Olen tottunut kauneushoitoloissa rauhalliseen ja hellään hierontaan, 
joka lähes vaivuttaa uneen meditatiivisen itämaisen musiikin soidessa rauhoittavasti taustalla. 
Zogan onkin eri maata!

Cadrin käsitteli rivakoilla otteilla kasvojani. 
Painelu oli to-del-la-kin painelua eikä mitään lääppimistä. 
Eniten jäi mieleen poskipäiden alapuolelle tehtävä hieronta, tuntui kuin 100 000
 miniatyyrikokoista Cadrinia olisi pomppinut  kasvolihaksistossani helmat liehuen. 
 Auuuh!!

Painelu tapahtui paitsi kämmenillä myös nyrkeillä. 

Kokeilepa itse painella nyrkeillä kasvojasi!
 Eipä se niin kovalta lopulta tuntunut, mieluumminkin tehokkaalta.

Cadrinin mukaan kasvojen lihaksisto tarvitsee liikuntaa siinä kuin muunkin kehon lihakset.
 Käy järkeen! Hyvinhoidetut lihakset ovat myös hyvännäköiset. 
Uskon, että säännöllinen kasvohieronta vaikuttaa kasvojen
 hehkuun paremmin kuin kalliit voiteet.

Cadrin on käynyt muutamaan otteeseen Japanissa hankkimassa
 tietoa zoganista asiaan vihkiytyneeltä spesialistilta. 
Tieto on uponnut hedelmälliseen maastoon, hän on intohimonsa kiistaton asiantuntija.

Näytöskäsittelyni jälkeen asetuimme isojen peilien eteen ja teimme
 itsellemme koko hierontasarjan Cadrinin valvovien silmien alla 
osataksemme tehdä toimenpiteet myös kotona.

 Cadrin näytti kädestä pitäen miten jokin tietty hierontatoimenpide suoritetaan.
Jos suoritin jotain liikettä liian vetelästi, hän tarttui käteeni, napakoitti 
otteeni  ja taas lähti veri kiertämään kasvolihaksistossani tavallista paremmin.

Lopuksi teimme vielä japanilaiset venytykset keholle.

Kolme tuntia kului nopeasti tutustuessa zoganiin, välillä sushia nauttien.

Tunsin oloni virkistyneeksi jo hotellille kävellessäni,
mutta varsinkin aamulla oloni oli tavallista 
 huomattavasti virkeämpi  heti silmäni avattuani.
 Epäilemättä kasvojen koputtelu ja hieronta sai veren 
kiertämään paremmin pääkopassani ja kasvoissani.
Ihoni myös tuntui ja näytti hyvältä.

Kokonaisvaltainen ja erilainen hoitopaketti!

HC Studio sijaitsee Vanhassakaupungissa Sulevimägi-kadun päässä ja 
sitä emännöivät sisarukset Cadrin ja Helina.

Hoidon tarjosi:
HC Studio
Sulevimägi 6, Tallinna

Your Brand Up Sudio/ Evelin Org

Kommentit

  1. Vitsit, mutta tää kuulosti todellakin mielenkiintoiselta ja kivalta. Se on niin totta, että kasvojen lihakset tarvis reeniä siinä missä muutkin, mutta ei jotenkaan ainakaan multa irtoa se peilin edessä tehty legendaarinen äx-yy-äx-yy-ilmeilyharjoitus, eikä leukaperien taputtelu. Tarvittais just tollasia kovempia otteita.

    Ihanat kuvatkin ja Cadrinin innostuneisuus säteilee todellakin tänne asti. Ja haluaisin kans tollasen kauniin takin vanhan raitafroteen tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todella mielenkiintoista ja kivaa :) Äitini aina patistelee minua tekemään noita äx-yy-harjoituksia, mutta se ei jotenkin luonnistu! Niitähän olisi ihan helppo tehdä vaikka bussipysäkillä...hmmm...no ei ehkä. Ehkä kehitän kuitenkin hieronta+äx-yy-yhdistelmäharjoituksen kotioloihin.
      Cadrin oli tosiaan ihanan eläväinen ja loistava työssään.
      Itse aloin suorastaan himoitsemaan yukatania!! Jostain verkkokaupastahan sellaisen saa toki tilattua, mutta kysyn kuitenkin kamraatilta josko toisi mulle yhden reissuiltansa :)

      Poista
  2. Tuo pitää kyllä päästä testaamaan. Käyn Tallinnassa suht usein, mutta jotenkaan en ikinä löydä tarpeeksi aikaa käydä jossain ihanissa hoidoissa. Postaukseni sai mut nyt kyllä uusiin ajatuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän hoitoon kannattaa varata aikaa, sen verran erikoinen ja mielenkiintoinen kokemus :)

      Poista
  3. Oi mikä kiinnostus tuli minullekin, minäkin käyn usasti Tallinassa. Täytyykiin seuravalla kerrella ottaa enemmän aikaa ja käydä kokeilemsassa Kiitos esittelystä. Hyvää jolun aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma :) Tämä kauneushoito oli todella erityinen, suosittelen! Hyvää uutta vuotta sinulle :)

      Poista
  4. Kiitos niin paljon tästä. Tämä voisi olla meidän kevään naisten reissun juttu, meinaan ihan täydellistä.

    Sydämellistä uutta vuotta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Tiia <3
      Tykkäisit varmasti tästä kokemuksesta!

      Poista

Lähetä kommentti