Ravintola Peppersack / Paikallinen suosittelee - Doriksen Tallinna, osa 3

 Hyvää Uutta Vuotta!!!
 Toivon juuri Sinulle ihania yllätyksiä ja kutkuttavaa iloa vuoteen 2019!

Näiden uuden vuoden toivottelujen myötä palaan viehättävän tallinnalaisen ystäväni, 
 Doriksen, lempipaikkojen luettelointiin. 
Tällä kertaa hän oli järjestänyt minulle lounaan ravintola Peppersackiin.


Kuvassa Peppersackin myyntipäällikkö Kristiina Viirpalu ja Park Inn by Radisson Meriton Tallinn-hotellin myyntipäällikkö Doris Holm.

Doris ylisti Peppersackin palvelua ja kertoi saaneensa sieltä jopa jalkineet lainaksi,
 kun omasta kengästä katkesi korko ravintolavisiitillä. 
Tuota kutsuisin hyväksi palveluksi!

Kristiinan mukaan parasta ravintolassa on tunnelma ja ihmiset, niin henkilökunta kuin asiakkaatkin. Kristiina työskenteli alunperin tarjoilijana Peppersackissa,
 piipahti välillä muissa töissä, mutta palasi takaisin rakkaaseen työpaikkaansa.

Ravintolan komea kirkkomainen sisäänkäynti.

Keskiaikaistyylinen ravintola lienee monelle Tallinnan kävijälle tuttu ja
 itsekin olen paikassa ruokaillut muutamaan otteeseen.

Eräs oma muistoni liittyy Peppersackiin ja isäni 70-vuotispäivään,
 kun  olin vanhempieni  kanssa Tallinnassa parin yön matkalla faarin synttäreitä viettämässä. 
Varsinaisena juhlapäivänä valitsin muka satunnaisesti ruokapaikan ja
 menimme  muina miehinä Peppersackiin. 
Vanhempieni yllätykseksi  myös sisarukseni perheineen olivat jo paikalla. 
Oli huvittavaa seurata leukojen loksahtelua,  kun vanhempani tajusivat 
koko klaanin olevan koolla aiemman suunnitelman vastaisesti.
 Ai se oli hauskaa! 
Ruoka oli erinomaista ja nautittiin tietenkin pitkän kaavan mukaan hartaudella.


Peppersack ei ole mikä tahansa turistirysäravintola vaan rakennuskokonaisuus, 
jonka  ensimmäiset tiedot ulottuvat vuoteen 1370. Huikeaa!

Rakastan tarinoita! Kirjat ovat olleet suuri intohimoni siitä lähtien kun opin lukemaan,
 hyvät elokuvat kiehtovine tarinoineen jäävät mieleen ja  herättävät tunteita. 
Painan mieleeni stoorit, jotka kuulen matkoilla rakennuksista ja paikoista ja mielelläni kerron ne eteenpäin (=briljeeraan tiedoillani, hih), jos vielä samaan paikkaan osun uudestaan.

Kuten olettaa saattaa, Peppersack pitää sisällään monia kertomuksia satojen vuosien ajalta.
Hans Peppersack-niminen yrttikauppias isännöi rakennusta 1500-luvun alussa. 
Tuohon aikaan aatelisilla oli tapana väheksyä tavallista väkeä. 
He kutsuivat yrttikauppiaita pippurisäkeiksi ja käsityöläisiä muurauslastoiksi. 
Hans Peppersack oli kuitenkin ylpeä menestyvästä yttibisneksestään ja osasi arvostaa omaa työtään, joten hän otti pilkkanimen sukunimekseen. 
Tästä juontaa juurensa paikan nimi.

Rakennuksen koko historia on hyvin mielenkiintoinen ja saa ainakin minun mielikuvitukseni laukkaamaan keskiaikaisen Tallinnan mukulakivetyille kaduille.

Ravintolan toisessa kerroksessa on maalaus kauniista naisesta, 
jonka kotina ravintolarakennus on ollut 1600-luvulla. 
Taulun ohittaessaan näyttää siltä kuin neito seuraisi katseellaan ohikulkijaa.
 Käykääpäs kokeilemassa! 
Tunne ei johdu vilkkaasta mielikuvituksestani vaan
 ihan Kristiinan vinkistä katsoa taideteosta ohi kävellessä.

Minua hemmoteltiin täydellisellä lohiruoalla! 
Kalan teriyakilla glaseerattu pinta oli taivaallisen hyvää!

Juomaksi Kristiina suosittelee  pienpanimossa valmistettua 
makeahkoa hunajaolutta tai kirpeää yrttiolutta.

Vaikka ravintola on keskiaikainen tarjoilijoiden asuja myöten, 
ruoka on kuitenkin nykyaikaista.
 Jokainen löytää ruokalistalta itselleen sopivaa ruokaa, myös vegaanit.

Ravintolassa on ohjelmanumerona jokailtainen miekkailunäytös,
jota ainakin alakouluikäinen sisarenpoikani seurasi silmät selällään  edelliskerralla
 täällä aterioidessamme.
 Sapeleita eivät heiluttele mitkä tahansa kadulta reväistyt hemmot vaan oikeat näyttelijät!


Jos olet joskus ihmetellyt, että mikä ihmeen pussi riippuu ravintolan yläkerroksen 
ikkunan edessä niin sehän on tietenkin pippurisäkki. 
Ennen yrttejä vinssattiin ylös ja alas tämän systeemin avulla ja säästettiin sekä aikaa että vaivaa.



Säkkejä on käytetty myös sisustuksessa ja vieläpä erittäin onnistuneesti.

Salskeat tarjoilijanuorukaiset näyttävät muskettisotureilta.

Tarjoilijoiden asut noudattelevat keskiaikaista tyyliä ja kaikilla on erilaiset kostyymit. 
Henkilökunta voi itse vaikuttaa asuihinsa, mikäli joku ei pidä esimerkiksi punaisesta väristä, 
ei hänen myöskään tarvitse sellaiseen asuun töissään sonnustautua. 
Nykyaikaiset korut ja asusteet eivät ymmärrettävästi ole suositeltavia työasun kanssa.

Jälkimmäisenä jälkkäri!
Nautiskelin taatelipähkinävaahtoa marjasorbetin kera...
Maku oli juuri niin hienostunut kuin annoksen ulkonäkökin antaa ymmärtää.

Ravintolaan kuuluu myös kahvila,  johon johtaa ovi pääsisäänkäynnin vasemmalta puolella.
 Muistan jo muinoin 90-luvulla käyneeni usein kahvilassa ja joka kerran
 käydessäni hinnat löivät ällikällä edullisuutensa takia.

 Tällä kertaa sain vielä kotiinviemisiksi kahvilan mahtavan maittavaa pullaa. 
Rusinoita ja mantelilastuja sisältävän vehnäsen resepti on salainen, enkä ihmettele.
 Pullien aatelia, sanoisin!

Lounaan tarjosi ravintola Peppersack.
Peppersack, Viru 2, Tallinna

Kommentit

  1. No nyt on tuttu paikka mullekin. Joskin vaan yhden kerran kokemuksella, mutta oli kyllä erittäin kiva sellainen.

    Sitä miekkailuesitystä seuratessa tuli mietittyä, kuinka hyvin sitä mahtaisi jaksaa vetää samaa näytöstä illasta toiseen vai alkaisko jo tympiä. Jos jälkimmäistä, niin se ei kyllä näyttelijöistä näkynyt päällepäin mitenkään.

    Ja hauska tieto toi sukunimen alkuperä. Ei olis tullut mieleenkään moinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa törmäsin sun vanhaan Peppersack-postaukseen tätä tehdessäni :)

      Näyttelijöillä pysyy ainakin kunto hyvänä portailla hyppiessään. Persoonallinen liikuntamuoto, ei mitään peruskuntoilua!



      Poista
    2. Ai, siinä on kahvilakin!? En oo koskaan huomannut, se pitää nyt ensin katsastaa. Syömään menen sitten joskus kun... saan seuraa. Kuljen kyllä mielelläni yksin mutta hyvä ruoka vaatii hyvän seuran.
      Mukavaa uutta vuotta Sinulle.

      Poista
    3. Juu, kahvila sijaitsee viereisessä rakennuksessa ja siitä pääsee varsinaiseen ravintolaan. Viihtyisä paikka, jossa tarjoillaan myös tuhtia aamiaista.
      Oikein hyvää uutta vuotta KristiinaS :)

      Poista
  2. Hieno paikka olen kerran käynyt ja ruoka oli loistavaa! Miekkaesitys yllättävä ruokapaikassa, mutta iloinen sellainen, suosittelen myös:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että miekkailunäytös on monelle ravintolavieraalle yllätys, joka tuo kivan lisän illastamiseen ja sopii keskiaiakateemaan. Hyvää uutta vuotta Tilkkurepulle :)

      Poista

Lähetä kommentti