Kuusi vinkkiä Riikaan

 Riemastuttavalla Riian matkallamme kävimme hauskoissa paikoissa,
 joita suosittelen mielelläni ja intoa puhkuen!

1. Parunasim Cafe'teeka tituleeraa itseään kaupungin romanttisimmaksi kahvilaksi.
Romanttisuudesta en tiedä, mutta kahvilan lämmin tunnelma kahmaisee syleilyynsä heti kynnyksellä.

Ovella olevan kyltin mukaan kahvilasta saa ilmaiseksi halauksia. 
Miksiköhän en pyytänyt? Ehkä introvertti osioni oli sillä hetkellä niskan päällä. 

Iho valkoinen kuin lumi, huulet punaiset kuin veri.

Tykkään hirveästi kahvilan pihalla olevasta rintakuvasta,
 jolle joku on keksinyt maalata punaiset huulet. 
Mahtavaa, tosikkomaisuus romukoppaan ja leikkisyyttä kehiin!


2. Tiedän, että blogillani on jonkun verran käsityöihmisiä lukijoina.

 Kiitos kuuluu taitavasti lankoja käsittelevälle sisarelleni, jonka kautta olen nuo ihanat lukijat saanut. Itselleni kaikenlainen ompelu, askartelu, kangaspuiden kolkuttelu, 
virkkaaminen ja ristipistotyöt tuottavat tuskaa. 
Koen samanlaisen tunteen, jos joku tekninen vempain ei toimi -> hermostuttaa, 
tekee mieli manailla ja hyppiä tasajalkaa.

Tämä vinkki on kuitenkin omistettu kaikille käsityöihmisille.
Hobbywool on jopa epäkäsityöihmisen mielestä värikkyydessään kiinnostava liike.

Nämä lapaset ovat ihania! 

Liikkeessä myydään pakkauksia, jotka sisältävät tarvittavat langat ja ohjeet erilaisiin lapasmalleihin. 
Ostin systerille vastaavanlaisen paketin, joka sisälsi langat ja ohjeet joulusukkaan!!
Miksi ostin joulusukan tähän aikaan vuodesta? Ei, ne eivät olleet tarjouksessa. 
Systeri on jouluihminen, eikös jouluihmiset puuhastele vuoden ympäri jouluasioiden parissa?

 Jälleen olemme humorististen yksityiskohtien äärellä.
 Onko tähän "lankamyllyyn" laitettu lammas?
 
 3.Rigensis on perinteinen kahvila.

Siitä tuli mieleeni kahvila, jossa työskentelin ylioppilaskesänäni vuonna miekka ja kirves.
Siellä sitä myytiin lusikkaleipiä ja tsinuskikakkua, 
vanhat miehet ostivat lihalientä tai kuumaa mehua ja kahvikupit tiskattiin käsin.

Rigensisissä ei ole mitään turhaa, vain pöydät, tuolit, kassakone, 
myyjä ja runsaasti ihania leivonnaisia.
Hinnat ovat kukkaroystävälliset kuten saatatte ylemmästä kuvasta todeta.

.
Mila popsi poskeensa etualalla olevan rinkelin.
 Meikäläisen taikinakuoreen kätketty kokonainen  omena oli herkkujen herkkua!
  Omena päivässä pitää lääkärin loitolla, eiks se niin mene?


 4. Kuulkaa...tämä ravintola on ihan huippupaikka!!!

Keskiaikainen Rozengrals keskellä vanhaa kaupunkia oli niin ihana, että meinasin pyrstölleni lentää. Ellei minulla olisi lukemattomia Olde Hansan käyntejä takanani ja sikäli hiukan kokemusta tämän tyyppisestä ravintolasta, olisin mennyt vielä enemmän sekaisin kuin menin. 

Ulko-ovi on huomattavan raskas, sitä pitää vetää voimalla eikä niin kuin mitä tahansa perusovea. 
Melkein jo häivyimme paikalta, kun huomasimme kyltistä, että ravintolan pitäisi olla auki. 
Lisäsin vähän poweria niin johan ovi aukesi! 

Heti sisään astuttuamme oli vastassa keskiaikaiseem asuun pukeutunut herrashenkilö, 
joka laulaa luikautti jonkinlaisen serenadin. Oioi! Tykkäsin!
 Myös ravintolan sisätiloissa oli livenä luuttumusiikkia ja laulantaa.


Kuvat eivät tee oikeutta ravintolalle, jonka sisustus noudattelee detaljeja myöten keskiaikaista tyyliä.

Myös ruoka oli erinomaisen hyvää. Söin maksasalaattia pekonin ja manteleiden kera.
 Tiedän miltä kuulostaa monen mielestä, mutta oli niiiiiiiiiin hyvää. 
Jos lukeudut maksan ystäviin, niin olen löytänyt elämäsi salaatin!  Suuntaa siis Riikaan!

Menimme sisään ilman pöytävarausta ja meidät johdateltiin isommasta ruokasalista jännittävää käytävää pitkin seuraavaan tilaan. Tuo luolamainen ja viileä käytävä oli yksi ravintolan kohokohdista.

Steariinikertymä tynnyrin päällä on kuin jokin erikoinen luonnon muovaama kiviesiintymä.
 Muutaman kynttilän saa poltella tuohon päästäkseen.


5. Vinkki numero viisi on Muotimuseo
Muodista ja pukeutumisen historiasta kiinnostuneille oiva käyntikohde!

Näissä pulloissa on parfyymien ainesosia.
 Älä nuuhkaise liian innokkaasti - seurauksena saattaa olla aivastelukohtaus. 
Tuoksut olivat niin voimakkaita, että tuntuivat haistelun jälkeen pitkään vielä suussa. 
Turhan pitkään...nuuhki siis varovaisesti. 


6. Omas Briljants-baari puhutteli minua erikoisella ilmeellään. 

Baari on sisutettu pelkästään vanhoilla 70- ja 80-luvun sohvilla ja sohvapöydillä eli järkyttävän rumilla mööpeleillä. Tänne sohvat kuitenkin sopivat ja herättivät suorastaan hilpeyttä.

Nautimme virvoittavat juomat kuunnellen hyvää kasarimusiikkia.
Hetken istuskeltuamme baarin katto alkoi täyttyä kaasuilmapalloista ja meille kerrottiin, 
että baarissa alkaa pian yksityistilaisuutena lastenjuhlat.
 Mikä ettei, voihan ne baarissakin pitää!

Lisähuomiot:

Mikäli pyöräilisin Riikaan (äärimmäisen epätodennäköistä, mutta ei täysin mahdotonta), 
huollattaisin fillarini tässä liikkeessä.

Katukivet on koristeltu samanlaisin salmiakkikuvioin  kuin Duudsonien käsivarret.

En tiedä onko kyseessä keskiaikainen vai art nouveau-henkinen kuviointi vai kumpikaan, 
mutta seuraavan kuvan arvoituksen selvitin.

Ihmettelimme näitä moniin oviin liidulla tehtyjä merkintöjä.
 Niinpä pysäytin erään rouvan ja kysäisin, että mitäs tämä tarkoittaa.

 Merkinnät ovat uskonnollisia ja tuovat siunausta rakennuksiin.
Numerot ilmaisevat mikä vuosi on kyseessä,
 KMB on lyhenne latinasta, Kristus mansionem benedicat (Kristus siunaa talomme),
lisäksi plussat merkitsevät ristejä.

Tämä sininen talo on niin sanotusti instagrammable.

Lue vielä hotellisuositukseni Riikaan, click.

Parunasim Cafe'teekaMazā Pils iela 4, Centra rajons, Rīga
HobbywoolMazā Pils iela 6, Centra rajons, Rīga
Rigensis , Latvia, Tirgoņu iela 8, Rīga
RozengralsRozena iela, Centra rajons, Rīga
Muotimuseo, Modes Muzejs, Grēcinieku iela 24-1, Centra rajons, Rīga
Omas BriljantsAudēju iela 7, Centra rajons, Rīga

Kommentit

  1. Jotenkin ihan hirmu hyväntuulinen postaus ja kauniin värinen kuvasarja.

    Ja hauska lankamylly :). Nostan hattua keksijälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka! Välttelen tosikkomaisuutta, iisimpi painella menemään hyväntuulisella fiiliksellä :)
      Minustakin lankamylly on todella hauska, keksijä on varmaan katsellut lihan puristumista "nauhoiksi" ja saanut idean :)

      Poista
  2. Voi ihme ja kumma :) ihania hupaisia yksityiskohtia ja tunnelmat kohdillaan kaffilassa sekä ravintelissa. Kyllä on mukava huomata että huumori saa ihan kukkia vaikka talon pinnassa...saisikohan tuollaiseen täällä luvan...hmmm!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkisivulautakunnalla saattaisi olla sananen sanottavana :)

      Poista
  3. Oi, mikä ihana postaus. Tekee mieli lähteä tältä istumalta Riikaan. Kiva lahja systerille: langat joulusukkaan. Ja tuo "jauhelihakone" on muuttunut lankakoneeksi.
    Taikinakuoreen kätketty omena, nyt maistuisi kahvin kanssa.
    Rozengralsin haluaisin katsastaa, näyttää niin jännittävältä ravintolalta, oi mikä tunnelma! Mikä etten menisi Muotimuseoon, kiinnostaa.
    Sain jo aikamoisen must to see -listan seuraavalle Riian vierailulle.
    Kiitos Johanna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu! Suosittelen kaikkia noita paikkoja ja ihaninya on löytää mielenkiintoisia paikkoja!

      Poista
  4. Lankamatkailu on ihan parasta reissaamista!

    VastaaPoista
  5. Vain kerran olen ollut Riikassa. Hotelli oli Avalon ihan keskustassa. Ajankohta oli joulukuun viimeinen viikko. Tuli tietysti käytyä myös joulutoreilla joka oli todella hieno tori.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riian joulutori onkin hyvä idea! Riikaan on niin lähellä, että pitäisi käydä useammin!

      Poista

Lähetä kommentti