Bussilla Lapin ruskaa ihailemaan

                                                                                                                     Yhteistyö V.Alamäki Oy

Viime kuussa sain tilaisuuden osallistua Lapin ruskaretkelle. Ikimuistoinen kiertomatka vei pohjoisen luonnon lähelle ja toi monta uutta asiaa matkailijan kokemusrepertuaariin. Matka ulottui Inariin asti, josta tuli näin ollen pohjoisin kotimaan käyntikohteeni.

Voisin ehdottomasti toistekin tehdä tällaisen megabussimatkan (Helsinki-Oulu- Lapin kiertomatka-Oulu-Helsinki)) ja suosittelen sitä muillekin. Helsinki-Oulu-välin katselin mennen tullen pääni tuottamia unia, joten matka ei päässyt pitkästyttämään. Etunani on,  että pystyn nukkumaan missä tahansa ja yleensä nukahdan lentokoneessakin ennen kuin se on edes ilmassa.

Vietin sunnuntaipäivän Ouluun tutustuen ja tykkäsin kaupungista ihan vietävästi. Mainio mesta. Kävin moikkaamassa toripoliisia ja syömässä pannukakkuravintolassa, joka sijaitsi torin ja meren välissä ihanassa punaisten aittojen rivistössä. Yön vietin hotellissa, koska hyvistä unenlahjoistani huolimatta kiertomatka on kuitenkin mukava aloittaa kunnon sängyssä levänneenä.

Itse bussimatka oli mahtava. Olen harrastanut bussikiertomatkoja silloin tällöin jo nuorna ollessani, vaikka tällaiset matkat mielletään yleensä seniorien reissausmuodoksi. En ole ikinä ymmärtänyt miksi jokin matkailumuoto olisi tarkoitettu vain tietylle ikäryhmälle. Bussikiertomatkat sopivat mielestäni junioreille siinä kuin interrail-matkat senioreille.

Bussimatkojen valmiiksi suunnitellusta ohjelmasta tulee mieleen lapsuuden kesäleirit. Aamulla voi vain lukea matkaohjelmasta (tai leirin päiväohjelmasta) mitä kaikkea joku muu on uutterasti järjestänyt osallistujien iloksi ja sitten vaan vastaanottamaan kokemuksia!

Kiertomatkailun suola (vai pitäisikö sanoa sokeri?) on matkaseurue. Ventovieraat ihmiset kootaan ryhmäksi ja matkalta saattaa lähteä kotiin uusia ystäviä rikkaampana. Tällaisilla matkoilla tuppaa myös olemaan iloisia ihmisiä, sillä kukapa ei riemastuisi mielenkiintoisista kokemuksista.

Julkaisen Lapin matkakertomukseni blogissa neliosaisena sarjana. Olkaa hyvät!

Maanantai, Oulu-Inari

POTKURIPARKIN KAUTTA KARHUNPESÄKIVELLE 

Lapin lumo-kiertomatkan bussi starttaa Oulun linja-autoasemalta, nelipäiväinen elämysten täyttämä turnee alkakoon!

Bussimatkalle voi varustautua pakaten mukaansa pokkarin tai unimaskin tai vaikka Rubikin kuution, mutta bussin ikkunan ohi kiitävä syksyinen panoraama, oppaan kertomukset ja matkan kulkua rytmittävät tauot pitävät mainiosti huolta matkailijan viihtyvyydestä pitkällä taipaleella.

 Ensimmäinen pysähdyksemme on Rieskapaikalla, joka on tunnettu suussa sulavista rieskoistaan. Mikäli aamupala on lähtöhässäkässä jäänyt vähäiseksi tai peräti tyystin nauttimatta, niin täytetty perunarieska kahvikupposen kanssa maistuu taivaalliselta. Räihän rieskoja on valmistettu samalla isoäidin reseptillä 1920-luvulta lähtien, joten maku on taatusti vuosien saatossa oivalliseksi todettu.

 Avautuvat näkymät käyvät sekä viihteestä että taiteesta.  Pihlajat notkuvat raskaiden oranssinpunaisten marjaryppäiden painosta ja puiden heleät keltaisen ja vihreän sävyt tuovat mieleen irtokarkkilaarien hedelmämakeiset. Matkan edetessä ruskan sävyt syvenevät oranssinkeltaisesta dramaattisen syvään viininpunaan.

 Lounasajan koittaessa bussimme kaartaa monin potkukelkoin somistetun Potkuriparkin pihaan, olemme Sodankylän kunnassa keskellä Lappia. Matkustajat toivottaa tervetulleiksi kahdeksanmetrinen Martta-nukke potkukelkkoineen. Epäilemättä moni autoilija on pysähtynyt kahville Potkuriparkkiin ulkonäöltään vaikutusvaltaisen Martan ansiosta. Jättimäisen muorin asua on uusittu tarvittaessa ja meikkiä paranneltu sateiden ja pohjoistuulten runneltua rouvan eleganssia. Itse Martta ei ole tuulesta temmattu hahmo, vaan hänen oikean elämän esikuvansa toimi aikoinaan savottakokkina Lapin erämaissa.

 

Lohikeitto on Potkuriparkin menun ainoa pääruoka. Tillillä hunnutettu pehmeän makuinen keitto ravitsee matkalaiset ja pannukakku siemenettömän lakkahillon kera viimeistelee visiitin omaleimaisessa lounaspaikassa.

 Syysretki jatkuu maisemia ihaillen. Matkailija saattaa huomata huokailevansa silkasta ihastuksesta ja jopa mumisevansa itsekseen ”ihanaa”, ”kaunista”, ”upeaa” antaessaan silmiensä levätä elävässä luontokuvakirjassa. Reittimme kulkee Kultaiseksi tieksi nimetyllä osuudella Vuotsosta Ivaloon. Tien kunnostukseen käytetty sora on otettu läheisiltä kultamailta, joten porhallamme itse asiassa kultahippujen päällä.  Molemmin puolin bussia vilistävät keltaiseen syysasuun sonnustautuneet puut antavat lisämerkityksen tien nimelle, sillä niiden lehdet välkkyvät auringossa kuin miljoonat kultaiset kolikot.  

Pysähdymme Myössäjärvellä merkillisen nähtävyyden äärelle. Kapuamme 264 porrasta Karhunpesäkivelle. Karhunpesäkivi on luolamainen lohkare, jonka sisälle voi kontata ja miettiä miltä on tuntunut miehestä, joka on kertomuksen mukaan ryöminyt luolaan lumimyrskyltä suojaan ja herännyt karhun syleilystä.  Porrasmäärä saattaa tuntua hengästyttävältä, mutta on helppo puristus normaalikuntoiselle, sillä askelmat ovat matalat kuntoportaiden tapaan. Halutessaan voi jättää luolassa käynnin väliin ja jäädä portaiden juurelle tutkimaan matkamuistomyymälän tarjontaa ja ehkä nauttia kupin kahvia.  

Illan suussa majoitumme viehättäviin mökkeihin 10 minuutin kävelymatkan päähän Inarin keskustasta. Oman valinnan mukaan voi täyttää vatsaansa joko ravintolan tai ruokakaupan tarjonnalla.