20.4.2018

Vihulan kartanon vastustamaton lumo


Huhtikuisena viikonloppuna suuntasin veljeni vaimon, Milan, kanssa kohti Vihulan uljasta kartanoa.

Paikka sijaitsee noin100 km päässä Tallinnasta ja
kuljetus hoitui kartanon puolesta mennen tullen kätevästi.
Tallinnaan saapuessamme satamassa oli vastassa sofööri nimikylttinsä kanssa
ja pääsimme välittömästi matkaan.

Klassisesti sisustettu huoneemme sijaitsi kartanon päärakennuksessa.

Ehkä kartanon aikoinaan omistanut paroni silmäili näistä ikkunoista tiluksiaan 
kädet sikaritakin taskuissa ja piippu suupielessä.

Tässä kuvassa huoneen etuosa, eikös ole juuri sellainen kun vanhassa 
kartanorakennuksessa kuuluukin olla?
Kakluuni ja kalanruotoparketti henkivät juuri oikeanlaista  menneen ajan tunnelmaa. 

Miksei kakluunissa ole uuniluukkua, saanen kysyä??
En väitä, että olisin erityisen kiinnostunut lämmitysjärjestelmistä, 
mutta mielenkiintoista oli, että uuniluukku sijaitsi seinän toisella puolella käytävätilassa.
Olettaisin syynä olevan sen, että palvelusväki on ennenvanhaan päässyt
 lisäilemään puita uuniin häiritsemättä herrasväkeä.
 Fiksu ratkaisu.




Saavuimme perjantai-iltana sen verran myöhään Vihulaan, 
että kiiruhdimme välittömästi illalliselle kartanon ravintolaan. 

Harvoin kokee ravintolassa niin täydellisen hienostunutta 
tunnelmaa  kuin Vihulan kartanon saleissa. 
Oli kuin olisimme siirtyneet ajassa vuosikymmeniä taaksepäin, 
tila huokui eleganttia arvokkuutta. Ihanaa!

Tarjoilijoiden työskentelyä oli upeaa seurata, se oli sekä sulavaliikkeistä että ryhdikästä.
 Tarjoilijoiden valkoiset käsineet eivät suinkaan vähentäneet ylellisyyden tuntua. 

Olin vaikuttunut henkilökunnan työskentelystä ja heitä tuli 
väkisinkin seurattua syömisen ja jutustelun lomassa.
 Kuinka ollakaan, yhdessä vaiheessa kaksi tarjoilijaa törmäsivät toisiinsa. 
Kömpelön kolaroinnin sijaan miehet pyörähtivät toisiinsa kevyesti
 tukeutuen ja kuin tanssien tilanteesta pois. Ah, hienoa! 
Ehkä tällaista opetetaan ravintolakouluissa, toivon niin ainakin.



Milan ankka-annos.

Minun valintani oli ensimmäisenä iltana kauden kala-annos, 
joka sattui olemaan lempikalaani kuhaa.
Olenkohan koskaan syönyt näin mainiosti valmistettua kuhaa? 
Osittain rapea, osittain pehmeä kalanliha suli suussa.


Luulette varmaan, että nämä ovat tavallisa jäätelöpalloja.
 Niin luulin minäkin ensin! 
Ensimmäinen pallo oli toki erittäin maistuva,
 mutta caramel-maku oli...niin no...melko tavanomainen.

 Seuraava pallukka sisälsi miellyttävän yllätyksen, savunmakuista sitruunajäätelöä!
 Erinomaista!! Maku oli jännittävä ja uusi!
 Suorastaan innostuin, ihan mielettömän hyvää!!

 En ollut kunnolla vielä toipunut savusitruskokemuksesta,
 kun makureseptorini joutuivat uuden haasteen eteen.
 Jädetriplan viimeinen osio sai kulmani kurttuun. Siis mitä tämä oikein on??
 Todella kummallisen makuista. Mutta...alkuhämmennyksen jälkeen
makumuistini osoitti toimivuutensa; sinihomejuustoa! 
Lopulta nautin  täysin siemauksin gorgonzolan  tutuista aromeista. 
Loistava jälkkäri kokonaisuudessaan.

Vaatimaton ulkonäkö on hämäystä, annos oli silkkaa makujen ilotulitusta!
 Strösselit, sädetikut ja päivänvarjot olisivatkin olleet liikaa  
muutenkin monivivahteisessa kokonaisuudessa.

Lauantaiaamun ensimmäiset havainnot olivat
 huoneeseen tunkeutuvat auringonsäteet  ja lintujen moniääninen laulu. 

Mikä miellyttävä tapa herätä!

Aamiainen oli erinomainen, kuten näkyy. 
Puuro (jota ei ole kuvassa) ansaitsee erikoismaininnan. 
Myönnän, että puuro ei ole läheisin ystäväni.
 En oikein pääse sinuiksi sen kanssa,  olen kyllä yrittänyt.
Vihulan puuro oli kuitenkin eri maata! 
En edes kutsuisi sitä puuroksi, mieluummin samettiseksi aamun ilahduttajaksi.
 Namnamnam.

Nautittuamme päivän tärkeimmän aterian lähdimme tutustumaan kartanon alueeseen.






Vanha vesimylly.


Tukutuku lampaitani!!
 Nämä villantuottajat pääsevät pian kesälaitumille.

Herra Hakkarainen, oletan...
Katsoo vähän siihen malliin, että mitäs asiaa sulla on! 
Tämän valokuvan vain ottaisin...

Kartanon tallissa on myös kanoja ja suloisia pupuja.






Kukkaa pukkaa läpi keväisen maaperän.

Tämä portti johdattaa kartanon omenatarhaan.
 Täällä viljellään yrttejä ja kasviksia ravintolassa tarjoiltaviksi. 

Yksi kartanon piharakennuksista pitää sisällään automuseon!


Kauneushoitolan rauhoittava tunnelma.





Sammakkovaara hymyilyttää.




Kartanon konferenssirakennuksessa pidetään usein konsertteja.

Vierailumme aikana esiintyjänä oli kuuluisa virolainen  artisti Koit Toome, 
joka on euroviisuissakin pariin otteeseen maataan edustanut. 
Niin Viron matkailun ystävä kuin olenkin, en ole perehtynyt paikalliseen musiikkiin juurikaan,
joten mielenkiinnolla menimme konserttiin.

Emme tietenkään ymmärtäneet laulujen sanoista ja välispiikkauksista höykkäsenpöläystä, 
mutta musiikkihan ei välttämättä vaadi laulettavan kielen ymmärtämistä.
 Kuulijakuntaa oli lapsesta senioriväestöön.
 Oli ilo katsella yleisöä joka hymyssä suin osallistui laulantaan.

Tykkäsimme molemmat tästä yllätysmomentista todella paljon!


Konsertin jälkeen siirryimme taas kartanon herkkujen ääreen.



Jokainen ruokalaji oli taidolla valmistettu.
Kolme tuntia vierähti illallista nauttiessa ja jokainen suupala maistui taivaalliselta. 

Kaikki annokset voisivat osallistua ruokien kauneuskilpailuihin (onkohan sellaisia?).
Erityisesti tämä suklaajälkiruoka miellyttää silmääni.


Fantastinen viikonloppu, kuin olisi siirtynyt eri maailmaan!
 Paikka on omiaan rentoutumiseen ja ulkoiluun. 

Eipä tuo Vihulan rantakaan hasssumpi paikka ole,
tässä parin vuoden takainen postaukseni, klick.


Viikonlopun tarjosi Vihulan kartano.



21.3.2018

Ilmaisia lounaita ei ole, mutta todella halpoja on!

Tallinnassa taasen!

Kävin kaverini Anitan kanssa  hotelli Meriton Span aromaterapiahieronnassa.
 Hinta oli 49 euroa per kroppa ja aaah...keho sai kaipaamansa rentoutuksen.
 Hieronnan kesto oli 50 minuuttia, joista joka sekunti oli hintansa arvoinen. 

Aika kului hierontapöydällä kuin siivillä, 
en ollut ottaa uskoakseni kun 50 minuutin kuluttua massööri kehotti nousemaan lavitsalta. 
Saattoi olla, että vaivuin huomaamattani autuaaseen unitilaan ja kadotin ajantajuni.
Kellon viisarit kertoivat kuitenkin totuuden ja  oli noustava reaalimaailmaan.

Samaisen hotellin Mademoiselle-kahvilassa päivän keiton hinta on vain kolme euroa!
 Luit oikein, kolme (3) euroa! 
 Hinta sisältää täyttävän keiton ja leivän.
 Meidän soppamme oli tuhtia seljankaa maustettuna reilulla smetanakimpaleella.

Cafe Mademoisellen eleganssia.

Olimme varanneet illaksi pöydän ravintolasta,
 joten kahvilan maittava lounas piti tehokkaasti nälän poissa siihen asti.

Eikä edullisuus tähän lopu! 
Jälkkäriksi nautimme leivonnaiset kahvin kera.
Anitan pulla maksoi 1,30 ja meitsin rahkahärdelli 1,80 euroa

Kuten olen moneen kertaan todennut,
eteläisessä naapurimaassamme hallitaan herkullisten baakelsien tekeminen.
 Itseasiassa olen  nimenomaan Viron matkailun myötä oppinut syömään leivoksia ja jälkiruokia,
 aiemmin ne eivät juurikaan kiinnostaneet minua.
Vaikka sokerin syöminen on tunnetusti fysiologisesti täysin turhaa,
 tuo se kuitenkin nautintoa makunystyröille ja varsinkin itsensähemmottelutarpeelle.

Tällainen rahkapallo paljastui tuulihattukuoren sisältä. Aiaiai, hyvää.

Täytyy kuitenkin muistaa, että sekä palanpainikkeeksi ostettu vesi että kupponen kahvia
 maksoivat suhteessa melko paljon keiton ja leivonnaisen hintaan verrattuna.

Havaintojeni mukaan lähes jokaisen ihmisen sisällä asustaa tarjoushaukka,
 joillakin pienempi ja toisilla suurempi.
  Minun sisäinen pikkupetolintuni iloitsi edullisesta lounaasta!


Kohvik Mademoiselle, Park Inn by Radisson Meriton Conference & Spa Hotel Tallinn
Toompuiestee 27/Paldiski maantee 4, Tallinna

9.3.2018

Kantakuppilat Tallinnassa

Minulle tuottaa suurta iloa tutustua ravintoloihin Tallinnassa. 
Tutkin yleensä kuppilan nurkasta nurkkaan kamerani kanssa ja
 mitä kekseliäämpi sisustus,  sitä iloisemmaksi muutun.

Ruokalistan läpikäyminen paikan päällä on myös osa ravintolanautintoa, 
hyvin harvoin  päätän etukäteen annoksiani verkkosivujen listoja tutkimalla.
 Ruoka esittää tietenkin pääosaa ravintolanäytelmässä,
 mutta myös palvelulla on suuri merkitys kokemuksessani.


Vaikka suunnittelen käyväni joka matkalla itselleni uudessa ravintolassa,
 huomaan melko usein päätyväni jo aiemmin hyväksi havaitsemiini ruokapaikkoihin.
Etenkin jos on matkaseuraa mukana,
saatan innosta hihkuen  johdattaa seuralaiseni mielenkiintoisiin ravintoloihin.


Esittelyssä paikat, joihin päädyn tuon tuostakin!

Aasialainen fuusioravintola Tai Boh.

Aidon oloista thai-ruokaa! 
Kookos maistuu kookokselta eikä vedellä laimennetulta
ja mausteet ovat kohdillaan.
Nam, nam ja nam!!!!


 
 Sisustus on omaa luokkaansa. 
Yksi tila on syntisen syvänpunainen ja seinällä tapahtumia tarkkailee Batman (????), 
toisen tilan vaaleansiniseen kattoon on maalattu kerubeja amorin nuolineen.
Hyvin erikoista...eli ihanaa!!!

Tai Bohin kreisiys on kuitenkin vain häivähdys samassa rakennuksessa sijaitsevan Manna La Rosan sekopäisestä sisustustuksesta.
Yksi suosikeistani sekin.

Pierre Chocolaterie on paikka, jota en voi olla rakastamatta.

 Romuromanttinen kahvila tarjoilee herkullisia leivonnaisia ja suussasulavaa suklaata.
 Yksi ihanimmista paikoistaTallinnassa. 

Lauantaipäivänä paikka oli ääriään myöten täynnä, joten sisäkuvat jäivät ottamatta.
 Kahvilan pihalle on kuitenkin ripoteltu tyynyä, shaalia ja kukkaa,
jotka edustavat cafeterian tyyliä.
 Kuvassa ystäväni Sari.


Chocolaterien boheemiin tyyliin sopii,
 että joulukuusi palloineen koristaa pihaa vielä reippaasti pari kuukautta joulun jälkeen.
 Mikäpä ettei?



Jos tähän asti mainitsemani suosikkipaikat edustavat runsasta, värikästä kirpputorityyliä,
niin seuraavat kaksi puolestaan puhuttelevat yksinkertaisuudellaan.



Frankissa on maittavat ruoat ja rento meininki.



Tunnelma on suorastaan kaurismäkeläinen.
Sisustus on hyvin eleetöntä tekonahkaisine sohvineen.

Rosoista. Sanan varsinaisessa merkityksessä.

F-Hoonetta ei voi sivuuttaa vakipaikkoja lueteltaessa.
 Paikan vuosikausia kestänyt yleinen hehkutus jatkuu jatkumistaan, mutta ei suotta!
 Urbaani tunnelma ja edulliset hinnat vetävät puoleensa.

+++

Näiden lisäksi retro Must Puudel on paikka, joka täyttää vaatimukseni ja josta löydän itseni kohtalaisen usein.

Olde Hansassa käyn aina sisareni kanssa matkustaessa, 
koska hän on luonut itselleen perinteen, joka vaatii juomaan  savituopillisen 
  hunajaolutta ja nauttimaan ravintolan hämyisestä ja keskiaikaisesta tunnelmasta kynttilänvalossa.

Lisäksi intialainen Elevant tuli tutuksi nuoremman veljentyttäreni ollessa pienempi.
 Hän halusi aina ja ehdottomasti syömään Elevantin kanacurryn,
 siinä ei ollut nokan koputtamista meikäläisellä.



Mahtavia paikkoja kaikki!


Tai Boh, Mere puiestee 1, Tallinna
Pierre Chocolaterie, Vene 6, Tallinna
Frank, Sauna 2, Tallinna
F-Hoone, Telliskivi 60,Tallinna
Olde Hansa, Vana turg 1, Tallinna
Elevant, Vene 5,Tallinna






2.3.2018

Olympian lounas Tallinnassa


Tallinna kutsui minua jälleen viime lauantaina, Viron satavuotispäivänä.  

Tunnelma oli hieno, liput liehuivat ja paraati keräsi katsojia katujen laidoille.
Kaupunki täyttyi kylmästä säästä piittaamattomasta juhlakansasta.

Matkan ruokateemana  oli ravintola Senson lounas.
Kyseessä on Radisson Blu Hotel Olümpian ravintola, joka on itselleni vanha tuttu.

Raikas alkuruoka!
Uppomuna salaatissa on kiva idea. Uusi ruokatrendi kenties?
Huomatkaa seitinohuet retiisisiivut!

Pääruuaksi hirveä.
Annos ilahduttaa myös visuaalisesti,
pikkuporkkanat kruunaavat arkisista aineksista koostuvan asetelman.

Mitä varten sienet maistuvat aina paremmilta Virossa kuin missään muualla? 
Olen tätä pohtinut useampaan otteeseen.

Jälkiruoka, juustokakku,oli käsittämättömän hyvää. 

Itse kakku oli suussasulavaa ilman turhaa äkläkkyyttä, sopiva sokerin määrän annostelu kuuluu ehdottomasti tämän mestariteoksen luojan taitoihin.

 Eikä vain kakku, vaan myös lisukkeet tekivät minuun vaikutuksen.
 Maistelin vadelmia ja siirryin ajatuksissani välittömästi kesäiseen vattupusikkoon, suven lämpö tulvahti mieleeni ja pystyin kuvittelemaan marjasangon jalkoihini vihreälle nurmelle ja mehiläisen surinan korvani juureen...no niin, no niin...intoudun toisinaan... 
Raikkaat mintunlehdet täydensivät kesäisen illuusion, täydellinen jälkiruoka!!!

Ravintolan Chef de Cuisine, Andres Rahula, on herkkuvelho menun takana.

Sensossa on tarjolla sunnuntaisin runsas virolaisiin herkkuihin panostava brunssi,
jonka ääressä viihtyisi varmasti pitkään. Pidän tämän mielessä!

Tarjoilijamme, Ahto, tarjoili ruuat kuten klassisen ravintolan tarjoilijan tuleekin,
 sulavan kohteliaasti.

Kuinka usein tarjoilija auttaa takin pois yltäsi?
 Täällä niin tapahtui, hyvien käytöstapojen ihailijana olin vaikuttunut.

Hotelli Olümpia on avattu vuonna 1980,
 jolloin Tallinnassa pidettiin olympialaisten purjehdusosuus.

Niin hotelli kuin ravintolakin ovat mielestäni kaikin tavoin klassisia.
 Vaikka sisustus ja ruokalista edustavat tätä päivää, ainakin minulle tulee mukavan nostalgiset aistimukset hotellissa vieraillessa.

Tuntemusta korostavat aulan seinälle asetellut kuvat hotellissa vierailleista kuuluisuuksista, 
joita on laidasta laitaan. 
Musiikkimaailman edustajista muutaman mainitakseni: 
Seal, Kiri Te Kanawa ja lapsuuteni suosikkidiscohilerytmiryhmä Boney M!!! Ou jee!!

  Uusia starojen kuvia ei ripustella enää seinille, mutta hauskaa, 
että vanhat kuvat on jätetty hotellivieraita ilahduttamaan.





Miljoona, miljoona, miljoona ruusua ravintola Sensolle!


Lounaan tarjosi Radisson Blu Hotel Olümpia, Tallinna